Kolmen kilon höyhen

Eli kirjotan tähän nyt sen tarinan, jonka kirjotin yhtenä yönä. Saattaa olla hieman pitkä, mutta toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti :D

Kolmen kilon höyhen

  "Vau. Oletpas sä kasvanut! Tuuppas katsomaan Urpo miten Julia on kasvanut!" mummu totesi, kun näki tyttärentyttärensä pitkästä aikaa.

  "No jopas, oletpas pitkä!" ukki sanoi, kun oli päässyt suuren väkijoukon läpi Julian ja vaimonsa luokse. Julia oli juuri esiintynyt koulun kevätjuhlassa ja oli hyvällä tuulella ja päätti siksi kestää isovanhempiensa suuret suut.

  "No, olenhan mä vähän kasvanut.." Julia sanoi.

  "Paljonkos sä sitten olet? Ainakin yli 160senttiä, koska olet jopa pidempi kuin minä!" ukki arveli.

  "Taidan lla vähän päälle 170senttiä, mutta olenhan jo 15-vuotias!" Julia nauroi tekonauruaan. Mummu ja ukkikin nauroivat ja ihmettelivät, kuinka paljon ihmiset voivat muuttua vuodessa. Muutamat Julian kaverit ja opettajat tulivat onnittelemaan ja kiittämään hyvin menneestä esityksestä. No, olihan se aina hienoa esittää tanssi, jonka eteen on tehnyt töitä melkeinpä kymmenen vuoden ajan.

  Kotiin päästyään Julia riisui juhlavaatteensa ja laittoi päälle yöasun. Hän katsoi kokovartalopeilistä kehoaan. Oliko hän lihonut? EI hän voinut. Koko elämänsä Julia oli ollut hoikka, sopusuhtainen tyttö. Johtui kai osittain siitä, että hän treenasi viisi kertaa viikossa, ja söi terveellisesti. Ei pikaruokaa, yksi herkkupäivä viikossa ja säännölliset ateriat. Näin Julia oli tehnyt siitä lähtien, kun aloitti tanssimisen viisivuotiaana. Hänen vanhempansa olivat pitäneet huolen, ettei tyttärensä terveys mennyt huonoksi.

  Julia muisti syöneensä karkkia tiistaina, ja hän oli eilen pitänyt tavallisen perjantain herkkupäivänsä. Voi ei, oliko hän todella lihonut? Julia päätti ettei hän söisi ensi viikolla ollenkaan herkkuja, mikä korvaisi tämän viikon kaksi kertaa.

  Sen jälkeen kun hän oli vaihtanut vaatteet ja pessyt hampaansa, Julia meni laittamaan kuvat kevätjuhlasta koneelle. Kuvissa Julialla oli korallinvärinen mekko, joka ylettyi polviin asti. Se paljasti hänen lihaksikkaat, mutta kapeat sääret, joissa oli jo hieman alkukesän rusketusta. Lähikuvissa Julian treenattu, pieni vatsa oli piilossa löysän mekon alla, solisluut näkyivät selvästi ja valkoinen hymy loisti punaisten huulten takana. Ruskeat hiukset olivat kiharrettuina ponnarilla ja silmät loistivat kirkkaansinisinä kilpaillen poskilla hehkuvan punan kanssa. Kuvissa hän näytti laihemmalta.

  Julia palasi takaisin peilin eteen. Nyt hän näytti isommalta, ihan kuin hänen reitensä olisivat turvonneet kaksinkertaisiksi ja mahaan kertynyt rasvaa peittämään vaivalla ansaitut lihakset. Nyt hänen pitäisi olla ainakin kaksi kuukautta ilman herkkuja ja treenata enemmän. Julian pitäisi olla taas kunnossa kun koulut alkaa, ja hän alottaa yhdeksännen luokan.

  Ensimmäinen kuukausi meni hyvin, ilman karkkia, paljon extra-treeniä ja motivaatio korkealla. Julia laihtui kolme kiloa, mikä oli hyvä tahti kuukaudessa. Peilissä ei kuitenkaan näkynyt muutosta, joten Julia päätti jatkaa, vaikka olikin suunnitellut laihtuvansa vain nämä kolme kiloa. Se ei riittänyt.

  Kukaan ei huomannut Julian laihtuvan. Ei edes hänen isänsä tai kaverinsa, mutta mikä pahinta, edes Julia itse ei huomannut laihtuvansa. Ja juuri siksi hän päätti laihduttaa vielä muutaman kilon.

  Kun kesälomaa oli kulunut jo puolitoista kuukautta, Julia oli laihtunut jo 6 kiloa, eikä muutosta silti näkynyt. Hän päätti vähentää syömisiään, niin hän laihtuisi enemmän. Juuri paljoakaan hän ei voinut enempää treenata, sillä hän urheili melkein joka päivä yli kolme tuntia.

  Heinäkuun loppupuolella Julia ei enää syönyt kuin aamupalan ja silloin tällöin iltaruuan. Isä ei huomannut, koska hän oli töissä päivisin. Yhtenä aurinkoisena päivänä Julia keksi mennä nettiin hankkimaan laihdutusvinkkejä, kun mikään ei näyttänyt toimivan. Hän selasi kaikki mahdolliset sivut, ennen kuin päätyi pro-ana-sivuille. Sieltä hän löysi tietoa syömishäiriöistä ja yhden häiriön oireet kuvasivat juuri häntä. Eikai Julialla ole anoreksiaa?

  Julia halusi unohtaa koko ajatuksen, mutta huomasi pian, ettei se haihdu millään. Ei mennyt kauaa, kun hän oli taas netissä hakemassa tietoa ja tarinoita näistä hirveistä möröistä. Julia laihtui ja laihtui, oppi lisää anoreksiasta ja laihduttamisesta ja alko kutsua laihduttamista elämäntavaksi. Hän ei ollut huolissaan, sillä jokin hänen sisällään sanoi, että se on oikein. Se sisäinen ääni myös haukkui Juliaa aina kun tämä söi, tai patisteli juoksemaan vielä kauemmin lenkeillä, ja joskus se jopa käski Juliaa oksentamaan, vaikka tämä ei olisi halunnut.

  

  Päivää ennen kun yhdeksäs luokka alkoi, Julia kävi vaa`àlla viimeistä kertaa pitkään aikaan, vaikkei hän sitä itse vielä tiennyt. Julia puhalsi ilmat keuhkoista ja astui vaa`àlle: 43kg. Hän toivoi painavansa 40kg, mikä teki hänestä epäonnistujan. Hän oli nyt laihempi kuin koskaan, mutta silti peili näytti jotain ihan muuta. Nyt täytyisi vain enää saada kolme kiloa pois, ja hän voisi olla keiju.

  Oli ensimmäinen päivä koulussa ja Julia sai paljon katseita, ihailevia että halveksuvia. Tuntui kuin jälkimmäisiä olisi enemmän. Hän tiesi olevansa vielä lihava, joten hänen ei tarvitsisi välittää olevansa muka liian laiha. Hänet voitaisiin julistaa keijuksi vasta kolmen kilon jälkeen, jolloin Julian painoindeksi olisi 14. Tai näin hän luuli.

  Ruokatunnilla Julian vanhat kaverit, joita hän ei ollut nähnyt koko kesänä laihduttamisensa takia, tulivat pyytämään häntä syömään. Mutta Julia ei voi syödä, Julia tahtoo olla prinsessa.

  "Taidan jättää väliin, on vähän huono olo" Julia väitti.

  "No varmasti on, kun olet noin laiha!" yksi tytöistä sanoi. Monet Julian ympärillä nyökkäisivät.

  "Tuntuu pahalta, en voi syödä, oksettaa.." Julia puolusteli.

  "Eihän tunnu, tule nyt vain!" Täällä on hyvää kasviskeittoa, ei tarvitse pelätä lihomista." Aada-niminen tyttö halusi saada Julian syömään.

  "No jos otan lasin vettä .." Julia ehdotti.

  "Niin ja näkkärin" Aada vaati.

  "Sanoinhan jo, että oksettaa, en voi syödä!"

  "No sitten mennään terkkarille. Tule"

  "Ei! Ei mennä .. tai siis, olen ihan kunnossa."

  "Etkä ole. Olet ihan kalpea." "Ootko sä Julia syönyt mitään?"

  "Olen! Paha olo tuli varmasti vain siitä pilaantuneesta .. öh .. jugurtista.." Juliaa alkoi pyörryttää. Hän ei ollut syönyt kolmeen päivään.

  "Ei nyt me lähdetään terkkarille!"

  Tytöt taluttivat Julian terveydenhoitajan huoneeseen ja hoitaja otti hänet heti vastaan. Hän huomasi heti Julian laihuuden, mutta mittasi ensin verenpaineen ja pulssin, jotka olivat normaalin alapuolella, miltei hälyttävissä lukemissa. Julia oli niin väsynyt, ettei välittänyt edes vaikka joutui menemään punittavaksi. Kaikki oli sumeaa ja hän halusi vain pois sieltä, muttei ppistänyt vastaan.

  "Katsotaan, keväällä painoit 64kg, mutta se ei ole läskiä vaan lihasta. Ihan normaalipaino. Astutkos tuohon vaa`alle. Noniin, ja olet nyt siis.. voi jumala, 42kg! Herranjestas, painoindeksisi on hieman reilu 14! Se on sitten lähto sairaalaan! terveydenhoitaja ilmoitti säikähtäneenä.

  "Mitä .. en minä.. en .." Ja silloin hän pyörtyi.

Kiitos jos luit! ♥