pimeneviä iltoja

 

Ehkä mä saan jotain tekstiä aikaiseksi, jos mä alan vain kirjoittamaan. Mun mieli on kuin tämä tyhjä sivu mun edessä. Mulla on liikaa asioita päässä, ajatuksia, jotka karkailevat ja sinkoilevat sinne sun tänne, ja sitten ne katoaa. Joka kerta mä epäonnistun.

 

Mulla on kylmä. Syksy tulee. Sen huomaa pimenevistä illoista, purevasta tuulesta joka hyökkää kasvoille kuin leijona ja saa silmät kostumaan. Kun katsoo auringonlaskua, tulee lämmin, mutta kun viimeisetkin kultaiset säteet katoavat, maailma on vain pimeä ja synkkä paikka. Mä itken ilosta ja surusta sekaisin. Se ei voi olla normaalia. Sisälläkin on kylmä.

 

Paratiisilinnun silmät ovat vaihtaneet väriä. Ne ovat vihreänruskeat. Mä rakastun joka kerta uudelleen. Pitkät halaukset, sen lämmin vartalo muo vasten. Mä en halua unohtaa. Mutta pimeä vetää muo alaspäin, se yrittää vietellä mut takaisin. Masennus haluaa minulle vain pahaa. "Rakkaus ei ole hyväksyttävää. Kuitenkin karkoitat pojan vaikeuksillasi. Ongelmat suurentuvat, yrität pitää ne salassa, mutta paljastat kaiken kuitenkin mukamas elämäsi rakkaudelle. Luota minuun, älä ikinä rakastu. Se teettää vain harmia." Äänet päässä sanoo, ettei onnellisuus ole tavoittelemisen arvoista, mutta mä en usko sitä. Mun on pakko selvitä, vaikka se viekin ikuisuuden.

 

Mä yritän koota elämän palapeliä. Mä yritän saada kaikki miljoona palasta paikoilleen, poistaa turhat asiat, lisätä tärkeitä, saada elämä kokonaiseksi. Mutta joka kerta mä epäonnistun. Palaset lentää kaikkialle, sitten mä korjaan ne kaikki ja aloitan alusta, enkä mä ole varma, milloin mä en enää jaksa yrittää. Milloin kaikki hajoaa lopullisesti? Milloin mä hävitän kaikki palaset, eikä mun elämällä ole mitään mahdollisuutta korjaantua? Mä liimaan palasia laastareilla yhteen, jotta mä saisin edes jonkun näköisen vision siitä. Mutta palapelistä ei koskaan tule täydellistä. Sen mä tiedän jo. Mä en usko enää hyvään elämään. Mutta kai tämä vielä joskus tästä. Siihen mä uskon. Siihen, että joku päivä mä vielä voin elää. Elää paljon enemmän onnellisesti kuin nyt. Mutta koskaan, ikinä siitä ei tule täydellistä.

 

Mä otan riskin. Mä yritän.