//Kirjotan kännykällä joten älkää välittäkö kirjotusvirheistä jos niitä on. Tää on jotain niin kauheeta. Koulussa on niin ahdistavaa. Sattuu mahaan ja päähän. Kokeita on ja niitä pukkaa lisää enkä mä kestä tätä. Paratiisilintu nukkuu tossa mun vieressä ja fysiikantunti on aluillaan. Taulu on vihreä, eikä sen vieressä tikittävä kello mene eteenpäin tarpeeksi nopeasti. Mä en ihan oikeasti jaksa. Mun tekisi mieli oksentaa kouluruoka oven vieressä olevaan lavuaariin. Mun ei olisi pitänyt syödä. Kuitenkin se kaikki mössö lilluu mun mahassa ja se on kuvottava ajautus. Kirjaimet taululla pyörii ja muo huimaa. Mun haluaisin lähteä kotiin ja käpertyä peittojen sisään, katsoa valkoista kattoa tunteja ja tuntea itseni hylätyksi ja tyhjäksi. Siirtyä mielikuvitusmaailmaan ja olla onnellinen. Huomenna on psyka ja mä aion kertoa sille kaiken. Ehkä tälle kaikelle on jokin järkevä selitys, ehkä.
Mutta sitä mä en kerro, että lääkkeet on taas jäänyt ottamatta, koska aamuiset herätykset ovat liian suuri kynnys mulle. Varsinkin kun ne sossut ovat tulossa joku aamu meille herättämään muo, enkä mä sitä ennen kerkeä jutella sen polin lääkärin kanssa lääkkeiden vähentämisestä.
Mä haluan kuolla. Mä haluan pois.//
Nyt on jo ilta. Paha olo, koska mä söin iltaruuan ja lisäksi vielä lettuja. Ahdistaa ja oksettaa, mä haluan laihtua mahdollisimman pieneksi. Vittu. Mun maha on iso ja suuri ja pehmeä ja löysä. Kaikki on ihan pielessä, hittohittohittohittohitto. Miksen mä voi olla vain syömättä, kerran pystyn olla syömättä paljoa. Mä pärjään vähälläkin ruualla, mutta se oksettaa, se on hirviö, se pilaa mut, lihottaa ja ahdistaa ja yh. Mä kuolen omaan läskiini.
(Muo ahdistaa jopa tämän kirjoittaminen tänne. Mä en tiedä miten suhtautua tähän, syömismörköön, siitä tänne kijroittamiseen, koska Enkeli. Mutta se on aivan toinen juttu, ja Enkeli on itse pyytänyt muo olemaan kirjoittamatta tänne siitä. Mutta se liittyy syömiseen ja laihduttamiseen, ja muo pelottaa miten se ottaa tän kaiken. Että mun syömishäiriö ottaa musta kiinni ja mä alan taas laihtumaan. Mutta kun mulla ei ole vaihtoehtoja. Syöminen oksettaa ja ällöttää ja mä en vain yksinkertaisesti pysty syömään. Piste. Hitto vielä kerran.)
Mä oon ihan palasina. Mä tule varmaan ikinä, koskaan, never, olemaan kokonainen. Jokin mussa tulee aina puuttumaan. Mä tiedän sen. Musta ei koskaan tule täydellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos