Vain muutama sata kaloria, eikä kukaan hoitajista valita. Kyllä tämä hoituu näin, syön vähän, oksennan jos pystyn ja kun neljä riviä suklaata ui posliinia vasten, lupaan etten enää ikinä syö suklaata. Äiti tulee huomenna käymään. En tiedä mitä ajatella, en enää osaa. Olen täyttä tyhjyyttä ja mun kylmät silmät vaan tuijottaa televisiota, tietämättäni edes mitä ohjelmassa puhutaan. Kuvaruutu on vain sumea värikasa, kun mä istun ja tuijotan. Tyhjää. Tuntematonta. Pimeää. Synkkää. Ja kun mä aamuyöstä herään, taivas on punaisten pilvien peitossa, enkä mä tahdo nukahtaa uudelleen, sillä jouluvalot saa seinän ja katon värjäytymään osittain siniseksi ja oranssit katulamput heijastaa mustaa merta vasten valomerenä. Yö on liian hiljainen nukahtaakseni uudelleen. Ja koska se on mun ainut ystävä, se heijaa minua pimeydessä, mä annan sen ottaa minut halaukseensa ja tuuduttaa mut uudelleen uneen. Ehkä joskus mä vielä tanssin sen kanssa.
Kiitos kaikille lukijoille, odotetaan talvea yhdessä, ehkä se lumi sataisi jouluksi tännekin.. ♥
voi sua<3 haleja ja voimia täältä päin!!
VastaaPoista