Tänään sen kyllä näki, etten mä ole todellakaan valmis lähtemään kotiin. Mä en ole valmis ottamaan vastuuta mun elämästä. Mä hyppäsin auton alle. Mä en kuitenkaan jäänyt sinne alle ja menettänyt henkeäni, vaan se auto ehti jarruttaa (ei se ajanut edes kovaa, ehkä kuuttakymppiä) ja mä vain lennähdin pyllylleni. Tavallaan kaduttaa, mutta tavallaan mä.. ei kun ei. Mä en osaa olla helpottunut siitä, etten mä kuollut. Ei. Mun olisi pitänyt. Kuolla.
Mä en luota itseeni, mä en usko itseeni enkä mä arvosta itseäni.
Mä tajusin tän, kun mun omahoitaja puhui mulle järkeä päähän. En mä kyllä vieläkään usko mitään niistä asioista, mitä se mulle puhui, mutta ehkä mä uskon niihin yhden miljoonasosan verran. Mä voin ehkä uskoa niihin pikkuisen. Ei liian vähän, muttei kuitenkaan paljoa, että mä nyt heti parannun ja pääsen pois täältä. Ei, mä en edes halua päästä täältä pois, koskaan. Mutta ajatus parantumisesta. Se on pelottava. Todella, todella pelottava, kammottava aukko mun tuleivaisuudessa, ja mun pitäisi hypätä sinne. Aikuisten maailmaan. Olla kypsynyt, terve ja positiivinen nuori aikuinen. Ei, musta ei varmasti ikinä tule mitään sellaista. Mutta entä jos mun on pakko? Enhän mä voi tämän ikäisenäkään koko elämääni pysyä? Mitä mä teen? Mä en osaa enää ajatella. Anteeksi huonosta postauksesta, mun ajatukset ei nyt virtaa. paska
Koita jaksaa, kyllä sä pystyt parantumaan ja vielä uskomaan kuinka ihana ja tärkeä ja ihmeellinen sä olet. <3
VastaaPoistavoi sua rakas :c voit aina soittaa mulle jos sulla on huono olo. ♥
VastaaPoistaKulta pieni älä enään yritä tommosta, mieti miltä musta ja monesta muusta tuntuisi jos sä vaan katoaisit. :< <3
VastaaPoistaA
älä älä älä missään nimessä kuole !! voi suo :c
VastaaPoistavoimia ja haleja hirveesti ! (: <3