tehty sokerista ja rasvasta

 

Mä en ole kerennyt ajattelemaan sitä, kuinka paljon mä oikeasti tahdon laihduttaa. Mä tahdon sitä enemmän kuin mitään muuta, mä haluan mun syömishäiriön takaisin, mä haluan laskea joka ikisen kalorin ja käydä vaa`alla näkemässä aina pienenevän luvun. Mä oikeasti haluan sitä. Mä en halua syödä mitä sattuu ja katsoa peilistä kuinka mun maha ja reidet vain paksunee ja huhhuh. Mä en kestä itseäni näin läskinä, mä haluan laihtua taas sen kymmenen kiloa ja olla niin laiha, ettei kukaan edes huomaa kun kävelen ohitse haamuna. Paitsi että kymmenen kiloa ei riitä että olisin haamu, mun pitäisi laihtua viisitoista kiloa, ainakin, ollakseni laiha kuin kuiskaus.

Ulkona sataa lunta, pienet tupsulumihiutaleet leijailee ilmassa ennen kuin ne laskeutuvat maahan ja muodostavat valkoisen peitteen maan päälle. Hiekkatie muuttuu likaisesta puhtaan valkoiseksi ja mä kävelen sitä pitkin kauppaan, ostamaan, no, mitä muutakaan kuin karkkia, vaikka mä en halua olla pelkkää sokeria ja rasvaa, mä en halua olla pelkkää läskiä. Mutta silti mä avaan Siwan oven, astun sisään tarraakseni karkkipussiin, suunnistan kassoille ja maksan. Kolme euroa pelkästä läskistä, kuka hullu edes maksaa niin paljoa lihoaakseen?

Tänään A ja Pehmonalle tulevat siis käymään, ystävänpäivä kortit ovat vielä puolitiessä, huone siivoamatta, suihkussa käymättä ja aivan keskeneräisenä kaikessa. Huomiseksi on vielä iso kasa läskyjäkin, matikan ja historian kokeisiin lukematta, ja mun pää räjähtää kaikesta tekemisestä! Kellään samanlainen olo?