mörköjä sängyn alla

Mahassa tuntuu painetta kun auto jarruttaa punaisiin valoihin. Musiikki huutaa mun korviin sanoja rakkaudesta, miten laulaja haluaa huutaa rakkaalleen kuinka hän ikävöi rakastaan. Mä kuuntelen niitä sanoja, kuuntelen laulajan tuskaa ja liitän sen itseeni. Mun on pakko saada jostain paha olla, hyvä olo on kestänyt jo liian kauan. Ehkä tämä tuntuu teistä oudolta, mutta mä haluan pahan olon. Tosin, ehkä nyt ei olisi ollut oikea aika, sillä ensimmäinen yö kotona kolmen ja puolen kuukauden jälkeen jännitti jo aivan tarpeeksi. Mä makaan sängyllä ja katson kännykästä kun päivä vaihtuu torstaista perjantaihin ja mä ummistan mun silmät ja avaan ne seuraavan kerran vasta seitsemältä perjantaiaamuna.

Muo pelottaa olla täällä osastolla kotona nukutun yön jälkeen. Täällä on mun lisäksi vain kaksi hoitajaa, toinen niistä kyllläkin mun omahoitaja, mutta silti. Täällä on niin hiljaista, ja mun vatsa on liian täysi kaiken syömisen jälkeen.

Mutta huomenna alkaa herkkulakko, ja tälläkin kertaa se pitää. Nyt on vain ollut väliaika, kun olen sallinut itselleni herkkuja, mutta nyt se loppuu. En mä aio nenä-mahaletkuun kolmatta kertaa joutua, mä aion vielä syödä, mutta normaalia ruokaa. Enää mä en täytä mahaani suklaalla ja karkilla. Purkka on sallittua, mutta muusta mä en tingi. Mä lupaan.

ps.salaiseen blogiin saa vielä kutsuja jos vain kommentoi tähän postaukseen ohjeiden mukaan! :)