mä pelkään menettäväni sut

Taas ikkunaprinsessana lastenvankilassa

Kaikki liikkeet tarkastetaan videovalvonnassa

Kädet sidotaan jos ahdistaa

Eikö omalle keholle saa tehdä mitä vaan

Ylimääräinen annos rauhottavia

Ja eikö saa paiskoa ovia

Vai pitäiskö totella natseja

Täytyy pysyä vahvana

Ne sanoo; olkaa tarkkana

Ei saa olla heikkoja

Elämä vaatii rohkeutta

Tottakai mä haluisin yrittää

Ja opetella kestämään

Elämän vaikeet paikatkin

Ja olla paras siinäkin

Mut hei, mitä sä sanot

Istut siinä vaan ja katot,

Seuraat kaikkea minne meen

Juoksetko heti auton eteen

Kun mä ylitän autotietä

Sä et voi mulle mitään

Opettele ite kestämään

Mä elän vaan mun elämää

Mikä ei edes ole elämää

Huomenna mä juttelen mun molempien omahoitajien kanssa. Me kartoitetaan mun tilaa, mikä pelottaa muo ihan liikaa. Kun mä kerroin mun yhdelle ystävälle, että muo pelottaa tämä kartoitus, se kysyi huolettomasti vain, että miksi? Sitten mä aloin miettimään, ja jotenkin miten mä osaisin pukea sen sanoihin, niin totesin vaan, että mä en halua että mun vaikea masennus lähtee kävelemään diagnoosi-kohdasta pois ja tilalle astuisi uusi, ehkä keskivaikea masennus. Mä haluan pitää mun vakavan. Mä haluan sitä. Mun ystävä ei ymmärtänyt, mutta mitäpä sillä on väliä?

Mä en ole varma, mutta pitäisikö mun valehdella? Toisaalta se auttaisi muo pysymään täällä pidempään, mutta toisaalta se on väärin, eikä se auta mun tilannettaa oikeastaan mitenkään. Sitä paitsi, kuka oikeasti valehtelisi sairaalassa..?