kivun poissaolo on tuskaa

 

Pitkästä aikaa kylmät käteni koskettavat ihoa, mulla on paha olla, oksettaa, tahdon viiltää, mutta tiedän etten saa. Mä en ansaitse viiltää. Mä en ansaitse sen tuottamaa helpotusta. Päivänvalo sattuu silmiin, mä tahdon talven takaisin, pimeät iltapäivät ja kylmyyden. En halua kesää, en halua hellettä ja pieniä vaatteita, en halua häpeää omasta kehosta, en halua, en vain tahdo. Kaikki muut näyttävät hyvältä sortseissa ja minitopeissa, jopa Enkeli, tai no, varsinkin Enkeli, kun mä pukeudun villatakkiin ja pitkiin hiusuihin. Miksi mä olen sille niin kateellinen? Miksi mä olen kaikille katellinen? Miksi mä olen näin lihava? Tosin tänään mä uskalsin laittaa päälle juhlamekon. Näytin kamalalta. Poika, kenen kanssa meillä on jotain säätöä, tuli kehumaan näin: sä oot niin kaunis - niin kuin aina...

Mä en ole ikinä polilla puhunut näin paljon kuin tänään. Sokeripulla kuunteli muo koko ajan, kyseli välillä ja tarkisteli asioita, ymmärsikö se oikein. Mä puhuin ja selitin asioita, kerroin viime yöstä, miten muo ahdisti, oli kylmä, tärisin ja itkin kuin hullu. Lopulta se keskustelu kääntyi mun syömiseen, kun mä sanoin, että tavallaan onneksi alkaa kesäloma, että mä voin laihduttaa ihan rauhassa. Sitten mä jouduin kertomaan mun syömisistä osastolla, kun se vetäisi keskusteluun sen nenä-mahaletkun. Mä kerroin oksentelusta, mä kerroin kaikesta. Helpottavaa, mutta samalla tosi thinspaavaa! Tosta asiasta puhuminen sai muhun aivan uudenlaista motivaatiota. (Anteeksi Enkeli, Kultakuri, Pehmonalle ja kaikki muut. Mun on vain pakko tehdä tämä. Mun on pakko laihtua.)

Äiti ei enää vahdi otanko mä mun lääkkeet. Kolme päivää sen jälkeen, kun mä jäin kiinni, etten ole ottanut niitä, äiti lopetti kyttäämisen. Mä olen tyytyväinen. Mun ei tarvitse ottaa niitä pieneen tilaan survottua paskaa täynnä olevia pillereitä.

 now i’m fighting this war since the day of the fall
and i’m desperately holding on to it all
but i’m lost
i’m so damn lost

 ...

 and i’m wondering why i still fight in this life
cause i’ve lost all my faith in this damn bitter strife
and it’s sad
it’s so damn sad

joskus musta tuntuu, että mä haluan takaisin osastolle