Luokanvalvoja jakoi todistuksia, muo ahdisti, henki ei kulkenut kunnolla, mä en halua sitä, mä en halua pettyä. Kun mä sitten jouduin vastaanottamaan sen, valkoisen paperin täynnä mustia numeroita, ohuita ja lihavoituja, mun häpeällinen nimi yläosassa, mä en uskaltanut katsoa sitä. Sitten mä nopeasti vilkaisen. Ei se nyt niin paha ole. Katson tarkemmin: yksi kutonen, yksi seiska, monta kasia, ysiä ja vain yksi kymmenen. Syksyllä se oli vielä kuusi kymppiä.. Äiti sanoi, että "tämä on ollut niin rankka vuosi, sä olet ollut sairas ja osastolla, joten ei kukaan odottanutkaan sun tuovan kympin todistusta. Ja sitä paitsi tämä on hyvä, ihan tarpeeksi hyvä".
Mä vain istun sohvalla ja vuodatan kyyneliä. Mun keskiarvo tippui numerolla. Mä olen niin huono. Mut äiti tää on huono! Tällä kertaa äiti ei tule ja halaa muo, istuu vain toisella sohvallamme. Toisaalta ihan hyvä, mä en halua, että se halaa muo. Vähän ajan päästä se tuo mulle kuitenkin rahaa, ja painottaa vielä sitä, että mun todistus oli tarpeeksi hyvä. Niin varmaan, kiitos kuitenkin.
Tämän päivän syömiset ovat jotain niin kamalaa, etten ole edes jaksanut laskea. Eilen meni alle tuhannen kalorin, tänään varmaankin miljoona. Fuck the summer.
Voi kiitos rakas, sä itse olet arvokas ja ihana, sun pitää muistaa se!
VastaaPoistaOn mulla ne ajatukset mielessä, kaikki mitä aion tehä. En vaan tiedä mitä muutakaan enään on. En jaksa.
Ja sinun täytyy muistaa myös ettet olisi niin ankara itelles. Sä oot oikeesti ollut siellä osastolla, sä et ole täysillä voinut opiskella sun olosi takia niin anna itsellesi anteeksi. Maailma ei kaadu koulunumeroihin, ei siihen mitä vaaka näyttää. Sä olet jotain paljon enemmän. Elämä on enemmän kuin ne.
Sä olet käsittämättömän tärkeä, ei hukata toisiamme enään ikinä!!
TUHATMILJOONAA HALAUSTA ♥