Tänään oli sitten se päivä. Uloskirjaus osastolta. Mä oon nyt sitten avo-hoidossa mikä suomeksi tarkoittaa siis sitä, että käyn nuorisopsykiatrisella poliklinikalla juttelemassa, ja se on mulle ihan okei. Se ihminen kenelle puhun, Sokeripulla, on sama kuin ennen (eli lukukausi -10-11). Mutta tällä kertaa avohoitojakso tulee olemaan pidempi, ehkä jopa muutama vuosi. No kuitenkin, tänään oli siis läksiäiset osastolla, kyyneliä ja halaus molempien omahoitajien kanssa, naurua ja onnea, iloisuutta, mutta myös surua ja haikeutta. Ainahan sitä saa ikävoidä, mutta musta tuntuu, että mä ikävöin vähän liikaa. Kai mä sitten olen vain niin tunne-ihminen, niin kuin äiti aina sanoo.
Mutta tänään mä olen miettinyt myös ihan liikaa kesäkuntoon tulemista. Olisi niin ihanaa kulkea minitopissa ja ohkaisessa villatakissa (sillä en voi paljastaa kamalan näköistä kättäni). Enkä tosin voi kulkea lyhyissä sortseissakaan, sillä housut pitävät olla ainakin hieman yli puolenreiden.. Mutta aion hankkia Dressmannilta sellaiset (miesten)sortsit, jotka peittävät kaikki jäljet mun jalassa. Nilkassa olevat jäljet voin paljastaa, sillä eipä kukaan niitä kuitenkaan sillä tavalla katso. Ja jos katsoo, niin mitä väliä? (tietenkin sillä on väliä, mutta halusinpahan nyt vain kirjoittaa sen noin..)
Toinen ongelma on se, että koulua on jäljellä enää kuukausi ja rantakuntoon hankkiutuminen vie paaaaljonpaaaljon enemmän aikaa kuin kuukauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos