mustan perhosen siivillä

 

Tässä minä vain istun flunssanhuuruisessa olotilassani. En tiedä miltä minusta tuntuu, tai mitä minä haluaisin. Tai ehkä minä haluaisin olla terve. Flunssasta ja masennuksesta ja kaikesta. Tuntuu oudolta kirjottaa tänne, mutten tiedä miksi. Mä haluaisin.. mä haluaisin vain olla onnellinen ja kirjoittaa tänne kivoista asioista, mutta ainut mistä minä tällä hetkellä voisin kirjoittaa on mun paha olo ja kaipuu osastolle (en myönnä sitä, en,mä en tahdo osastolle takaisin). Mutta osastolla oli niin turvallista, vaikkei oikeasti ollutkaan. Ja vaikka mä en olekaan viillellyt pitkään aikaan, ehkä viikkoon, mä kuvittelen ne kaikki viillot mun kädessä, punaisina ja kirvelevinä. Veren mun sormenpäillä ja lattialla, kuinka se leviää ja valuu ihosta. Mä haluan unohtaa koko maailman ja sosiaaliset paskat, unohtautua kotiin sänkyyn makaamaan (mitä olen tänään tehnyt koko päivän), mutta toisaalta minä haluan vain, että joku tulisi ja halaisi minua, sanoisi, että kaikki tulee olemaan hyvin. Ja että mä tulen vielä terveeksi. Ja että mä en tarvitse teriä viiltämiseen. Ja että mä en oikeasti ole yksin. Vaikka mä haluaisin olla yksin. Mutta silti en. Mä haluan viiltää. Vain sen veren ajatteleminen saa minut haluamaan sitä. Mä haluan sen helpotuksen tunteen. Mutta ainut kysymys on se, että minne mä voin viiltää, kun jalkaan en enää halua, ja käden äiti ja siskot ja kaverit voisivat aivan vahingossa nähdä. No, kai se on vain parempi tehdä jalkaan.. Anteeksi. Mä en oikeasti tahdo viiltää. Mutta toisaalta mä haluan. ja mä haluan että se riistäytyy käsistä. Mä tahdon. Muuta mä en sitten toivokkaan.

Anteeksi tämä sekava teksti. Mutta olen flunssassa. Pistän sen sairauden piikiksi.