läskivallankumous

Enkelin blogi löydettiin. Nyt muo pelottaa, että joku paljastaa mun blogin. Toisaalta, ei täällä ole mitään kertomisen arvoista. Yksi pieni suuri tyttö maailmankaikkeudessa vain kertoo masennuksestaan ja kaikesta synkästä elämästään. Eihän sillä ole mitään väliä. Vaikka koko maailma tietäisi.

Kultakutri on huolissaan siitä, etten syö. Tai no siis, siitä, että mä yritän olla syömättä. Mä siis oikeasti syön, en vain haluaisi syödä. Olen niin ällöttävä läski pallero, en kestä olla minä, en jaksa tätä vartaloa, koska en tunne oloani hyväksi näiden läskien alla. Mun on pakko laihtua, ja mä aionkin laihtua. Mä en aio pyytää keneltäkään anteeksi, että mä satutan heitä aloittamalla tämän uudestaan. Mä saan ja mä teen niin kuin mä haluan. Ja mä haluan laihtua. Mun ei tarvitse kuluttaa mun elämää vain itsesäälissä rypemiseen. Tästä alkaa läskivallankumous, mä valloitan mun läskit ja poltan ne kamaluudet pois. Mä sanoin joku päivä sitten äidille, että mä aioin kesän aikana laihtua muutaman kilon. Hmm. Oikeasti se onkin pari kiloa plus kymmenen kiloa. Äiti ei kuitenkaan koskaan saa tietää, kuinka paljon mä todellisuudessa laihdun. Hahaa.

Anteeksi, mä olen oikeasti ihan hirveä, mä en vain tiedä, miten mun pitäisi toimia. Enkeli laihduttaa, ja musta tuntuu, että munkin pitää. Jos Enkeli on nyt jo laiha, ja se haluaa laihtua, ja mä olen tällainen läski, niin eikö munkin sitten pitäisi laihtua? Mä en tajua kuinka hullu mä olen, mutta tässä mulla on hyvät ainekset palata osastolle uudelleen. Mä lopetan syömisen, mä lopetin lääkkeet jo kai kaksi viikkoa sitten, mulla on huono olo ja mä en jaksa olla kotona, aloitin viiltelyn uudelleen, vaikka olin siitä kuukauden erossa (okei, sitä mä en haluaisi tehdä, todella, en haluaisi). Mutta sitä mä en ymmärrä, että miksi mä edes haluan osastolle takaisin, kun en mä oikeasti halua. Tai siis. Mä en saa haluta. Mitä mä oikein ajattelen?

Mä oon hullu.