On niin raskasta.
Ei sitä muuten voi oikein sanoa. Mä en jaksa tehdä yhtään mitään, kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja jos mä haluan tehdä jotakin, mun on pakotettava itseni siihen. Onneksi varsinaista koulua ei ole, pelkkiä retkiä ja juhlia, ettei tarvitse enää kokeista stressata. Nyt stressataan vain huonosta todistuksesta, mitältäköhän sekin näyttää. Varmasti hyvältä mun ruman naaman kanssa. Huono todistus, huono ihminen. Niin se vain menee.
Mä en oikeasti jaksa tätä enää. Muo ei yhtään huvittaisi teeskennellä iloista ja menevää koko ajan. Peittää kyyneliä. Haudata se musta synkkyys, mikä asuu mun sisällä. Unohtaa kaikki paska ja olla vain. Olla elossa. Normaali. Mutta silti aina vain ahdistaa. Mikään ei koskaan muutu.
Entä jos mä jään koko loppu elämäkseni tällaiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos