vesihelmiä kasvoillasi

Mä vihaan mun äitiä. Se vain huutaa ja huutaa ja huutaa ihan ilman syytä. Mä en jaksa sitä, kun se valittaa joka ikisestä asiasta. Meidän äiti-tytärsuhde on menossa niin huonoon kuntoon, etten enää tiedä, voiko se lastensuojelukaan tehdä asialle yhtään mitään. Äiti ei tule koskaan muuttumaan, se on aina ollut tuollainen, enkä usko, että vaikka mä selittäisin sille, kuinka paljon se sattuu ja ahdistaa, kun oma äiti haukkuu ja huutaa, käyttäytyy kuin lapsi ja on maailman ylimielisin paska, se ei uskoisi. Äiti on niitä ihmisiä, jotka eivät osaa muuttaa itseään ja ajattelu- ja käytöstapojaan. Ei tekisi yhtään mieli antaa äidille äitienpäivälahjaa tai korttia, eihän se sitä ansaitse, mutta kai mun on pakko. Kyllä mä sitä silti rakasta, vaikka se onkin tuollainen kusipää. Kai se joskus sitten rauhottuu.. Ainakin kun mä olin vielä osastolla, se rakasti muo ja antoi mun ymmärtää, että välittää musta. Nyt kun mä olen taas kotona, se huutaa ja raivoaa - ja vihaa - muo.

Syömiset on mennyt tänään ihan perseelleen. Aamupalaksi eilisiä karkkeja, koulussa mä söin ihan liikaa, ja kun mä lintsasin vikan tunnin, mä menin ostamaan suklaata. Eli hyvin voin sanoa, että tämäkin päivä on ihan täyttä epäonnistumista. Kultakutri on huolissaan siitä, että mä alotan tän laihduttamisen uudelleen, mutta voi kultapieni.. Kultakutrin, eikä kenekään muunkaan tarvitsisi olla yhtään huolissaan! Mä tiedän mitä mä teen. Mulla on syömishäiriö, mutta ei se silti tarkoita sitä, että mä lopettaisin kokonaan syömästä ja kuihtuisin pois. Mun painoindeksi on nyt normaalipainon ylärajoilla, joten kai mun pitää vähän säädellä mun syömisiä - se vaan on niin hankalaa. Mä yritän vähentää herkkuja ja syömistä muutenkin, ja syödä mahdollisimman terveellisesti ja laihtua hiukan, mutta en mihinkään alipainoon, tai ainakin mä luulen niin tekeväni. Mä olen tajunnut, ettei tarvitse olla alipainoinen ollakseen kaunis. Mä voin olla normaalipainoinen ja ihan sopivan kokoinen ja näköinen. Mun ei tarvitse olla niin kamalan laiha, mutta en mä näin läskikään halua olla. Ihan vähän pois, ihan pikkuisen (tai vähän enemmänkin) ja se riittää.

Koulu on alkanut mennä huonompaan suuntaan, ja mä olen niin huolissani siitä, mutta toisaalta muo ei edes kiinnosta. Okei, miten mä voin sanoa, ettei muo kiinnosta mun arvosanat? No jaa, koulu on ahdistavaa, kun omaa sellaisen luonteenpiirteen, että kaikesta pitäisi saada kymppi, ja kahdeksankin on jo niin huono, että. Mutta tällä hetkellä muo ei pätkääkään kiinnosta, että mulle tulee poissaoloja ja kaikkea muuta mukavaa, etten ole keskittynyt tunnilla ja kokeista tulee kutosia. Ei vain kiinnosta, mutten tiedä miksi. Sinänsä outoa mulle, mutta whatever. Mä yritän kyllä kovasti, mutta.. jokin siinä vain mättää. Ehkä se oli se sairaalakoulussa oleminen. Siellä sai tehdä kaiken paljon vapaammin, joten kai mä nyt sitten luulen, ettei se haittaa, jos mä nyt tuolla omassakin koulussa otan vähän rennommin - ja paskat.

ps. Mä olen huolissani susta Enkeli...