kuin emme olisi koskaan nähneetkään

Eilen yöllä se tuli. Itseasiassa sellaisia on ollut kahden viimeisen päivän aikana, mutta eilen se tuli mun viereen. Se puukkomies. Tällä kertaa mä en nähnyt sitä, kuten osastolla. Se oli taas siinä mun sängyn vieressä, ehkä vähän kaupempana, jalkapäädyssä. Se seisoi siinä sen puukon kanssa, mä tunsin sen, vaikken mä nähnyt sitä (okei, olen hullu, tiedetään). Mä huusin sille, että "mene pois, mä en halua suo tänne, mene takaisin mistä tulitkin, häivy". Silti se vain oli siinä. Mun oli pakko rikkoa mun sheiveri, että saisin se menemään pois. Viilto, viilto, monta peräjälkeen, mutta ei. Mun koira nukkui mun vieressä, se ei tiennyt kuka siinä sen edessä oli. Lähetin tekstiviestin Enkelille, ja se vastasi, että mä en saa viiltää, ja ettei se ole oikein. Kyllä mä sen tiedän.

Enkelin kehotuksesta mä otin yhden ketipinorin, ja se auttoi muo nukahtamaan. Mä sain unta, mutta mikäs se sieltä vastaan tuli - painajainen. Mä vihaan, vihaan vihaan vihaan painajaisia. Muo pelotti ja mä heräsin hengästyneenä mustaan huoneeseen, missä mun siskon hengitys kuului tuhinana ja koira mun vieressä katsoi muo vähän oudosti, mutta meni sitten takaisin omaan petiinsä. Kello oli vasta puoli yksi yöllä. Sen jälkeen mä valvoin pari tuntia, ja nukahdin. Ja sitten mä heräsin aamulla, eikä kenelläkään ollut tietoa siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut.

Nyt viiltoihin särkee. En ole pitkään aikaan viiltänyt reiteen, vain käsiin, joten tuntuu epämukavalta tuntea reidessä pieniä kohoumia muodostuneista ruvista. Koulussa kaikki meni aivan normaalisti, eikä kukaan kysellyt, mikä mulla oli, koska olin "normaali". Ruokailun jälkeen menin Enkelin kanssa tupakalle. Enkeli valitti röökinhajusta ja mä käskin sitä menemään kauemmas. Sitten mä löysin mun hupparin taskusta mun aamulääkkeen, minkä olin piilottanut sinne, koska äiti tuli huoneeseen juuri kun olin kaivamassa esitte pientä laatikkoa. Enkeli ehdotti, että jos ottaisin sen nyt. Ja aloittaisin muutenkin lääkityksen uudelleen. Mä sanoin, ettei se käy. Jaa, miksei käy? Kyllä mä tiedän, ettei lääkkeiden lopettaminen ilman lääkärin lupaa ja suunniteltua lääkeen annoksen määrän laskemista ei ole oikein. Niin ei vain saa tehdä. Ja mä luulen muutenkin, että noi harhat on tullut just siitä, kun mä olen jättänyt lääkkeet ottamatta.

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.