Tänään on keskiviikko. Tänään on se päivä.
Eikä mulla ole hajuakaan, mitä mä teen.
Kaikki ovat poissa ja mä olen yksin kotona. Ahdistaa, mutta mä yritän sysätä sen pois. Joku kehottaa muo viiltämään, se sanoo etten mä ansaitse elää. Mä olen tehnyt niin paljon pahaa. Ensimmäistä kertaa Puukkomies elää päivällä. Se kävelee meidän asuntoa ympäri. Hetkeksi se katosi, saa nähdä tuleeko se takaisin. Ruoka houkuttelee, mun tekisi mieli syödä, mutta enhän mä voi. Ahmisin kuitenkin, enkä mä luota itseeni, että ottaisin vain yhden palan. Surullinen musiikki saa mut itkemään. Tämä saattaa olla mun viimeinen teksti tänne ikinä. Mutta jos mä selviän tästä päivästä, mä selviän myös huomisesta ja sitten mä aion kirjoittaa tänne. Tänään on vain niin paha olla. Mun tekisi mieli vain ottaa mun lääkkeet, ja kuolla. Ne lääkkeet on mun vieressä. Enkeli on poissa koko päivän, huomisen, koko viikon. Mulla ei ole ketään, mutta kai mä pärjään. Muo vain pelottaa hitosti, mitä mä aion itselleni tehdä. Mun täytyy jotenkin vain olla vahva ja kestää tämä paska. Mun täytyy selvitä tästä päivästä. Mun on pakko.
RAKAS!! Tää on se päivä kun sä oot vahvempi kuin koskaan. Tää on se päivä jonka sä kestät, tää on se päivä kun sä joudut käyttämään sun kaikki voimat siihen. Jos sä selviät tämän päivän äärimmäisestä pahasta olosta, sä selviät tulevienkin päivien. Ja rakas, miksi sä et selviäisi? Sä olet kokenut sen ennenkin. Tiedän että kaikella on rajansa, jaksamisella on rajansa mutta sitten täytyy pyytää apua. Huuda apua, mene vaikka pihalle ja huuda sitä. Lähetä viesti lääkärille tai jollekkin. Tee mitä vaan pelastuaksesi. Sä et saa kuolla. Tämä päivä on liian kaunis siihen. Ja kuoleminen ei ole kaunis, ei varsinkaan sinun. Mulla tulisi aivan järkyttävä ikävä. Liian iso ikävä. Niinkuin Enkelilläkin. Ja muilla. Sä olet selvinnyt tähän asti. Sä selviät huomiseenkin. Älä jätä hyvästejä, laita lääkkeet takaisin ja toista ääneen kuinka paljon parempi olet kuin masennus. Mä tiedän että pyydän paljon. Äärettömän paljon. Mutta en pyydä liikaa. Vaikka se tuntuukin siltä, tiedän. MUTTA RAKAS, JAKSAJAKSA VIELÄ. Muiden takia, itsesi takia. Sen päivän takia kun sait nauraa ja hymyillä. Kun oli parempi olla. Jaksa sen päivän takia joka on vielä tulossa, se päivä kun sä olet onnellinen. Masennus on enään haamu menneisyydessä. Sä olet voittanut sen, sä olet selviytynyt. Oothan tässä vielä huomenna? SÄ OLET NIIN RAKAS RAKAS RAKAS, ÄLÄ LÄHDE ♥♥♥
VastaaPoistaSä et saa lähteä, sua jää kaipaamaan niin moni ihminen. Mä oon selvinny niukin naukin tuosta olotilasta, ajattelemalla, että muihin sattuu mun lähtö enemmän kuin muhun itseeni. mä toivoisin, että näkisin huomenna, että olet vielä elossa♥
VastaaPoista