sä oot kaunis

Mä näin eilen yhtä poikaa. Me juotiin parit bisset ja poltettiin savukkeita, käveltiin pitkällä rannalla käsi kädessä ja naurettiin kun vesi hyökkäsi meidän jalkoihin ja kengät olivat sukkia myöten aivan märät, istuttiin kalliolla ja katseltiin lokkeja ja halattiin.
"Sä oot kaunis. Sä et todellakaan oo mikään ruma, et todellakaan."
Se haluaa musta enemmän, mutta mä en anna sille lupaa. Mä en anna itselleni lupaa. Mä en halua taas satuttaa, mä teen sitä liian usein. Mä lähdin kotiin bussilla ja se jäi rannalle muiden jätkien kanssa. Musta tuntui hyvältä. Sen pojan kanssa mä en voi olla rento, mutta mä tykkään sen seurasta. Pitkästä aikaa mulla oli jopa sellainen olo, ettei mun tarvitsisi viiltää ja mä olin koko loppuillan ja -yön ilman teriä.

Mutta silti musta tuntuu, että mä olen liian väsynyt jatkamaan. Äiti on huomautellut koko päivän, kuinka mä näytän niin uupuneelta ja kysellyt vointia ja miten nukuin. Muo ärsyttää se, ylihuolehtivaisuus. Mä tajuan kyllä, että se on mun äiti ja se on sen tehtävä, mutta pitääkö sen puuttua kaikkeen? Mä olen liian väsynyt kertoakseni sille kaikkea, mä en halua huolestuttaa sitä, joten mä sanon vain että voin ihan hyvin, tarvitsen vain sokeria, haha. Ja äiti ostaa mulle jäätelön ja mä syön sen vesisateessa. Se tuntuu kivalta, mutten voi olla ajattelematta niitä kahtasataa kaloria jotka valuvat mun kurkusta alas ja turvottaa mahan. Se polityyppi kysyi tänään, että olenhan mä muistanut syödä ja mä katsoin vain lattiaa ja hymyilin. Pitkästä aikaa mä olen onnistunut, edes jotenkin.