Something

Päätin ottaa lääkkeet ja olen nukkunut, ehkä tämä on parempi, kuin että valvon, tai että minulle laitettaisiin injektiona. Mutta vanha ongelma on nähtävästi pahentunut (minulle se on vain parantunut) sillä en ole syönyt läheskään hyvin. Eilinen 120 kaloria tuntui jo pieneltä voitolta, mutta tämän päivän kaksinkertainen määrä tuntuu liian suurelta määrältä. Lääkäri ja hoitajat uhkailevat nenä-maha letkulla, mutta siihen minä en suostu. Mieluummin syön sen muutama sata kaloria enemmän, kuin että joutuisin letkuihin.

Täällä on todella tylsää ja ahdistavaa. En pääse ulos, en nuortentoimintoihin, kuten jääkiekko-otteluun (joo, en kyllä olisi mennyt muutenkaan). Sisällä olo on masentavaa. Täällä ollaan yleensä ensimmäinen viikonloppu, mutta jo toisena pitäisi päästä kotiin, mutta minäpä en pääse. Minun tilanteeni on niin vakava.

Tänään istuin kolme tuntia ikkunan edessä katsoen sadetta ja tuulessa riehuvia puita kuunnellen samalla surullista musiikkia. Kirjoitin paperille kirjeen anoreksialle, ja toisen paperin täytin VIHAAN-sanoilla. Ennen välipalaa revin siteen ja laastarit pois vasemmasta kädestäni ja naarmutin ja viilsin sen taas täyteen. Neljä viivaa, ja sana DIE. En uskalla kertoa hoitajalle, mutta en pysty liikuttamaan kättä, koska se sattuu.

Toissaviikolla päätin, että 24.11.2011 minä teen itsemurhan, mutta miten kävikään? Minä olen osastolla, sairaalassa, enkä voi tehdä sitä. Mä haluan kuolla.

Anteeksi, etten mä osaa enää kirjottaa. Mä lupaan kirjottaa jatkossa jotain kauniimpaa, jotain herkkää ja niin koskematonta, niin haurasta että ne sanat särkyy, jos ne luetaan ääneen. Lupaan.