Ehkä mä voisin kirjoittaa tänne jotakin, niin ette luule, että olen kadonnut aivan kokonaan. Ensiksi siis syvä anteeksipyyntö hiljaisuudesta, olen vain ollut hieman hukassa ajatusteni kanssa. Sitten toiseksi, kiitos ja kumarrus kaikille lukijoilleni! Olette parhaita!
Niin, olen siis todella ollut ajatusten maailmassa viimepäivinä. On tosin kyllä tapahtunutkin paljon kaikenlaista, huonoa sekä hyvää. Ja kaiken kukkuraksi mä olen ollut vielä hieman onnellinenkin, tai ainakin iloinen, josta olen itseasiassa hyvinkin ylpeä.
Viimeaikoina olen kuitenkin miettinyt paljon elämää ja kuolemaa. Itkenyt ja nauranut, kun olen saanut jotain uutta selville ajatusten myräkästä. Tuntuu todella siltä kuin päässäni olisi juuri käynnissä kolmas maailmansota. Ajatukset pommittaa toisiaan, hyvä vs. paha ja kaikki on sekaisin ja pyörii ja hyörii ja huh! Olen saanut asioita selville itsestäni, toiminnastani ja käytöksestä, joka sekin on vaihdellut laidasta laitaan, ensin olen ikäiseni teini ja hetken päästä olen kuin neljävuotias. Näin tapahtuu yleensä koulussa, jossa muutun lapselliseksi, kun keskittymiseni herpaantuu.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että mun pitäisi hankkia enemmän aikaa ystävilleni ja yhdelle pojalle. Tämä poika siis tunnusti rakkautensa minua kohtaan helmikuussa, ja siitä asti olemme tekstailleet ja jutelleet Facebookissa. Nyt lauantaina näemme täällä meillä päin. Vaikka kyseinen poika asuu Sipoossa, mutta ei se nyt niin kamala matka ole. Jos joku tunnistaa hänet/minut tästä, voi ihan vapaasti kertoa!
Olen myös miettinyt paljon varastamista, polttamista jaa viiltelyä. Mitään näistä en ole vielä onnistunut lopettamaan, mutta miten pystyisinkään? Kaikkiin olen jäänyt koukkuun, ehkä eniten viiltelyyn ja sitten vasta muihin, mutta haluan todella eroon näistä! Tiedän, ettei se ole niin vaikeaa, ainakaan tupakan ja näpistelyn kohdalla, mutta olen viillellyt jo niin kauan, ettei se tule olemaan helppoa.
Huomenna ensimmäinen käynti Nuorisopsykiatrisella Poliklinikalla pitkään aikaan. Menen juttelemaan sille samalle henkilölle, kenen kanssa juttelin siellä vuosina 2010-11. Varattuna on vain yksi aika, ja saan päättää, että jos pidän tästä henkilöstä ja hänelle on helppo puhua, saan jatkaa hänen kanssaan, tai jos se ei tunnu hyvältä, voin saada uuden terapeutin. Mutta, kyllä se tästä. Huomenna myös kotiin, maanantaina takaisin osastolle.
Oi, kiitti! Ihana kuulla :) Oon kyllä pikkasen ylpee itekki, en ois uskonu vielä joku aika sitten että minä tosiaan pystyisin parantumaan tästä kaikesta! Mutta niinhän siitä sitte kuitenki kävi, onneks ;-)
VastaaPoistaHöpöhöpö, kyllä sinä keksisit ihan varmasti joitaki kivoja asioita itestäs!
Heh, moni on sanonu että on tirauttanu kyyneleen jos toisen sen nälkäpelin aikana. Pitää vissiin varata paketillinen nenäliinoja mukaan jos käyn sen kattoo :D