älä pelkää pimeää

 

Kotona on paha olla, kenellekään ei voi puhua, koska muuten äiti ja siskot saisivat olla huolissaan, enkä mä halua sitä. Mä en halua, että ne kyselee kaikkea Onko kaikki okei? --- mikä on hätänä?. En mä halua sitä. Mä pidän tämän kaiken pahan olon mun sisällä, hukutan sen limonadiin (koska en saa viinaa) ja puhallan kaiken savun ulos mun keuhkoista, niin että muo sattuu. Muop saattuu silmiin, kun mä yritän pidättää näitä kyyneleitä, suolaisenkatkeria pisaroita, jotka jo nyt tätä kirjoittaessa putkahtelee ulos. Mä pyyhin mun kasvot ja huudan äidille, että mä en itke, mul on joku roska taas silmässä - niin kuin aina. Valitan nyrjähtänyttä nilkkaa ja jalkapöytää, työnnän kynnet ihoon, niin että siihen jää jäljet, ja mä vedän hihan siihen päälle. Kotona ei saa olla paha olo. Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin.

Enkeli luulee olevansa lihava ja mä yritän sanoa sille kaikkea, mutta kun mä en uskalla. Se haluaa laihtua, vaikkei se ole edes lihava. Ja muo vituttaa. Miksen mä osaa olla rehellinen ystävä ja vain sanoa jotain kannustavaa. Äh, ei tästä tule mitään.

Äiti on taas ihan kamala, se otti mun piirrustuskynät pois, etten saa pirtää. Samalla se vei mun kuulokkeet, jotten voi kuunnella musiikkia. Aina pitäisi vain siivota ja siivota ja siivota ja siivota niin ettei aikaa ole mihinkään muuhun. (äiti on idiootti. anteeksi äiti)

Muo ahdistaa ja ärsyttää, vaaka näyttää joka päivä puolikiloa enemmän (no ehkei ihan aina) ja peilikuva sen kuin vain suurenee ja kaikkea. Tänään kampaaja, ja mä näytän ihan peikolta. Nyt tupakalle -->