Kaikki on mennyt ihan hyvin. Mä luotan itseeni, että kotona oleminen tulee onnistumaan jatkossakin. Muutaman kerran mä olen lähtenyt kotoa, koska en vain jaksa äitiä ja itseäni, tyhmiä itsetuhoisia ajatuksiani ja sitä pelkoa, että mitä tästä nyt oikein tulee. Yöt ovat pahimpia, jolloin mä yrityksestä pidättää kyyneliä itken silti, huudan mielessäni apua ja toivottomalta näyttävä elämän loppuminen saa mut itkemään entistä enemmän. Mä en jaksa olla kotona, mä en jaksa elää, mä en jaksa edes yrittää, mutta silti mun on vain pakko yrittää jaksaa - i have to be strong.
Tänään mä olen ehtinyt jo ylittää pelkoni ja laulaa suurelle yleisölle (oh, how i love singing). Se oli niin ihanaa ja vapauttavaa. Mutta olen ehtinyt myös nauraa, itkeä, huutaa, kiljua, raivostua, nolostua, vihastua, läskeillä, ahdistua, ihastua... Mutta päällimmäiset huoleni tällä hetkellä ovat kuitenkin kaikesta huolimatta Enkeli ja Sateenkaari (ent.emosickk). Mä haluaisin auttaa niitä jaksamaan ja sanoa kaikkea ihanaa, mutta enhän mä osaa. Argh, mä tunnen itseni niin hyödyttömäksi ja tyhmäksi. Eikä ole ihme..
Mutta tänään mä juhlin vappua enkä anna minkään tulla tielle (vaikka tiedänkin etten saa rauhaa ajatuksiltani ja huoliltani). Mä aion pitää tämän päivän hauskaa ja mä aion tehdä sen rehellisesti. Mä en aio feikata mun hymyä, en tällä kertaa, sillä mä tiedän, että mä osaan olla iloinen - ilman tekohymyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos