tänään mä olen onnellinen

Tänään mä olen iloinen, niin iloinen, että suupielet ovat kipeät hymyilemisestä, ilon kyyneleet virtaavat lakkaamatta ja kaikki näyttää hyvältä, vaikka se pieni jännitys ja pelko ovatkin vielä siinä, ihan koko ajan. Pitkästä aikaa mä olen jopa iloinen ja huojentunut siitä, että se päivä koittaa pian. Läksiäslaulu sairaalakoulussa, opettajien halaaminen ja sanat siitä, että mä pärjään kyllä. Mä haluan uskoa siihen, siihen että mä oikeasti pärjään, ja kaikki tulee olemaan vielä hyvin. Ja jos ei hyvin, niin ainakin paremmin. Muutenkin tämä elämä on kääntynyt paremmalle puolelle, ainakin vähäsen. Ensi viikon perjantaina on uloskirjaus osastolta, mutta ennen sitä, mä en edes käy osastolla. Perjantaina on vain uloskirjaus ja läksiäsjuhlat. Mun omahoitaja vuodatti muutaman kyyneleen, kun me juteltiin sen kanssa hoitokokouksen jälkeen, missä oltiin päätetty se päivä, jolloin mä osastolta lähden. Mutta se tuntuu ihan tältä päivältä, sillä enhän mä enää tule olemaan siellä. Mä vihdoin, puolen vuoden, kuuden kuukauden osastohoidon jälkeen pääsen avohoitoon, mutta mikä jännittävintä ja ehkä ihmeellisintä, kotiin. Ja mä vain itken. Mä itken sitä onnea, koska mä en koskaan olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Kun mä osastolle menin, mä olin niin varma, etten mä koskaan tule parantumaan, enkä koskaan tule pääsemään pois sieltä. Mutta sitten se tunne katosi (vaikka se joskus tulikin takaisin). Ja nyt mä olen tässä, kohta valmis jättämään osastoelämän taakseni, ja aloittamaan uuden elämän kotona.

Hyvästi osasto. Kyllä mä pärjään.