Tänään monta kertaa itkun partaalla, halveksuvia katseita ja sanoja. Mitä mun muka pitäisi olla? En mä osaa olla oma itseni, mä en vain kykene. Aamulla poliaika ja tyhmiä juttuja, jotka naurattavat ja itkettävät samaan aikaan, koulupaineita ja kaiken maailman sähläystä. Sitten lähdin takaisin osastolle, jossa söin ja lähdin sairaalakouluun. Siellä mun oli sentään siedettävä olo, mutta itku meinasi tulla ja vain raivosin kaikille. Mä yritän olla kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta se, että mä olen niin epäonnistunut kaikessa, ei vain pidä hymyä kasvoillani. Mikään ei nosta mun suupieliä, melkein mikään. On asioita, jotka saavat mut iloiseksi, mutta edelleenkin mä ajattelen, etten mä ansaitse sitä. En ansaitse hyvää.
Nyt olen viettänyt illan rauhassa osastolla. Tyhmä tyttö täällä osastolla ärsyttää muo, vaikka mä en haluakkaan tuomita ketään, niin se on idiootti. Siis mä en vaan voi ymmärtää, kuinka joku voi olla tuollainen, kuin se on. Mä en halua, en missään nimessä halua olla ilkeä, enkä halua kenenkään ajattelevan minua pahalla, mutta.. En vain kestä tuonlaisia ihmisiä. Anteeksi. Mä en jaksa itseäni. Mä käyttäydyn niin itsekkäästi, ihan kuin täällä ei olisi muita kuin minä. Mä haluan muuttua. Kiltimmäksi. Miten mä olenkaan oppinut täällä osastolla ajattelemaan itseänikin kuin muita ihmisiä? Miksi ne sanovat, että mä olen muka liian kiltti ja hyvä ihminen, vaikka todellisuudessa mä olen pahapahapahapaha. Mä teen kaikenlaistä ikävää ja käyttäydyn välillä kuin viisivuotias. Mikä muhun on mennyt? Miksi kaikki on muuttunut? Miksen mä voi olla vain joku muu kuin itseni?
Miksi...
ei kukaan maailmassa pysty kaikkia miellyttämään, eikä tarvitsekkaan. eli se ei tee susta pahaa ihmistä jos sulla ei synkkaa jonkun kanssa ja myönnät sen ettet nauti jonkun ihmisen läsnäolosta =) hupsu <3
VastaaPoista