Suklaamunia, mansikkajäätelöä, ahdistusta lihomisesta, tupakkaa ja savuna ilmaan haihtuvaa hengitystä, haaveita ja tikkukaramelleja. Mä haluan elää, mä haluan pois tästä paskasta, masennuksesta, syömishäiriöstä, kaikesta. Mutta samalla mä haluan päättää mun elämän, enkä halua mitään hyvää.
Verta vuotava haava auki yli kaksi tuntia, se ei tyrehdy ja paniikkia ja huolta ja valheita äidille. Puhelu kriisipäivystykseen, kun osastolla puhelimessa vain mies (ja minähän en miehille puhu) ja tärisevää ääntä puhelimen läpi naiselle yli puoli tuntia. Kriisipäivystyksen nainen soittaa aamulla mulle kolme kertaa ja lähettää tekstiviestin: "Yritin soittaa sulle sovitusti. Kriisipäivystys on auki 24h, voit soittaa jos on tarvetta.". Ei ole tarvetta, ei kai.
mä halaan kuolemaa,
annan sen viedä,
se raahautuu perääni,
ja mä suljen silmät,
mutten sittenkään
me suutelemme,
suojaamme toisiamme pahalta,
se kuiskaa mun korviin sanoja,
mä rakastan sinua
ja sun huulet maistuvat,
synkältä ja lakritsilta,
ja yön saapuessa,
mä annan sun mennä
mä annan sun mennä
mä annan sun mennä
vaikka sä tuletkin aina takaisin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos