Hetken mä annan sen levätä mun harteilla, annan sen olla, kuristaa niin tiukasti kuin kuristaa, mä en välitä. Mä en välitä, että muhun sattuu, sattuu niin kamalan paljon. Mä viillän punaista verta mun käsille, lattia sotkeutuu ja kun mä istun siinä lattialla pieni terävä muovinpalanen kädessä ja itken, mä tajuan kuinka säälittävä mä olen.
Säälittävä.
Ja kun mä vihdoin saan käden putsattua, verta valuu vieläkin,
en mä tehnyt siitä noin syvää oikeasti, mä itken itken itken monta tuntia kunnes hoitaja tulee ja lohduttaa.
Kaikki tuntuu nyt vain niin raskaalta ja pimeältä, mutta sä selviät kyllä. Kyllä sä jaksat, sun on parasta olla täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos