Sattuu

Parin päivän tauko blogiin kirjoittamisesta, ja en tiedä mitä tehdä. Eilen autot vilahtivat ohi kahdeksaakymppiä ja se jokin huusi juokse sen alle juokse sen alle, kun me käveltiin osastolta sairaalaa kohti. Vesisade paiskoi muo vasten, ja kyyneleet putosivat silmistä, kun mä mietin,

että kohta mulla on taas nenä-mahaletku.

Mä hidastelin ja yritin lähteä karkuun juosten, mutta hoitajat saivat mut aina kiinni ja lopulta taluttivat mut huoneeseen, mutta mä en suostunut siihen, mä en halua sitä hiton letkua. Lopunviimeksi se kuitenkin tungettiin mulle hoitajien pidellessä musta kiinni. Mä itkin ja huusin, ja kun toimenpide oli ohi, tyhjyys astui mun kenkiin ja mä vain katsoin kauas olemattomiin. Mun sydän melkein pysähtyi ja kurkkuun sattui.

Mutta mä en halua tätä letkua pois. Mä olen nyt sairas.

Enkä mä aio enää ikinä syödä.