2 päivää viitelemättä.
Tuntuu tosi pahalta, koska en ole tehnyt mitään. Tiedän, että tämä on aivan typerää ja outoa, mutta minulla on huono olo, kun en ole saanut purkaa tätä ahdistusta. Satuttaminen helpottaa ja saa tuntemaan itseni eläväksi, etten ole vielä elossa oleva kuollut. Tai ehkä olenkin. Henkisesti minusta tuntuu, että olisin aivan jossain muualla, en tässä hetkessä vaan menneisyydessä. Siitä on tullut pakkomielle. Minun on pakko satuttaa itseäni, edes jotenkin.
Kukkaistäti ei tullut tänään hakemaan minua. Olin koko päivän ahdistunut siitä, että joutuisin päättämään menenkö polille, vai enkö mene. Olen hyvin varma, että vastaan kieltävästi, kun he sitä sitten joskus kysyvät. Taidan valehdella heille muutenkin, ja lopetan Kukkaisätdillä käymisen, ennen kuin se on jo vakituisesti alkanut. Minulla on kaikki hyvin, enkä tarvitse apua. Jos minulla on paha olla, ihan sama. Ei kenenkään ulkopuolisen tarvitse puuttua siihen. Haen apua sitten kun olen siihen valmis. En ole vielä tarpeeksi valmis kohtaamaan totuutta, minulla ei ole vielä niin kamalan paha olla. Ei ole...
Ja tänään olen syönyt liikaa. 2 leipää, 100g suklaata, jugurttia ja muroja. Kidutan itseäni tällä. En pysty edes kirjoittamaan enää järkevästi. Anteeksi.
Voi pieni:( Tsemppiä ihan kauheesti, yritä olla viiltelemättä, kyllä se varmana sitten myöhemmin on paras ratkaisu.
VastaaPoista<3
oot ollu tosi vahva kun et ole viillellyt! älä ajattele sitä mitenkään kielteisesti!
VastaaPoistasuperpaljon voimia ja voimahaleja sulle! <3
Sulla ei ole kamalan paha olla vaan liian! Liian paha olla rakas. Ja se särkee mut.
VastaaPoistaMiten mä saan sut tajuamaan ettet sä ansaitse tota. Miten mä saan sut ymmärtämään ettei sussa ole mitään säälittävää. Sä olet vaan liian rikki.
Ja sä tarvit apua. Sä tarvit rakas apua niin paljon.
Sunkin kommentit ja ennenkaikkea se, että olet siinä auttaa mua. Ne saa mut hymyilemään. Ne antaa mulle uskoa.
Sun ei kuulu elää noin. Sinä olet rakas ihana.
Miljoonahalia♥
Hei tyttörakas! Sähän suhtaudut ittees ihan väärin, et todellakaan ole mitään niistä :< Ja ei TODELLAKAAN olis parempi jos menisit pois, älä edes sano noin♥ tottakai ymmärrän että sua huolettaa sun äiti ja näin, mutta kyllä sekin haluaisi sun parasta vaan, eikä todellakaan sitä että menisit pois kokonaan! :c Sä olet MAHTAVA ihminen, et sitä itse vain näe♥ :/ usko säkin mua!
VastaaPoistaJa kyllä mä koitan, lupaan sen! Kiitos paljon sanoistasi♥ muakin ärsyttää kun porukka on sillee lol ja heittää "angst angst viils viils" -läppää....ei tunnu kauheen kivalta.
Oletko varma että haluat lopettaa Kukkaistädillä käymisen ? :( minusta sä tarvitsisit apua nyt heti ! Eikä noi syömiset ole edes liikaa, ei todellakaan!
Voimahalauksia, koita pärjäillä♥
Ääääh kiitos kauheasti ja itsellesi ihan samat sanat... kyllä mä pärjään, oon pärjännyt tähänkin asti. Pidä huolta ittestäs, olet ihana ♥
VastaaPoistaHALIT♥♥