Toissayönä en nukahtanut, en sulkenut silmiäni hetkeksikään. Istuin vain paikoillani, kuuntelin yläkerran bileitä ja sitä basson jumputusta, tuulen suhinaa ulkona ja katsoin kuuta taivaalla, se vartioi niin rauhallisesti yötä, että kaikki kiltit lapset ovat nukkumassa. Minä en ole kiltti lapsi. Olen kamala. Inhottava. Tyhmä. Lihava. Tylsä. Pelkuri. Nolo. Syöppö. Kuvottava. Valehtelija. Tiedän, että tarvitsisin lääkärin suosittelemia nukahtamispillereitä, mutta en halua niitä. Ja mieltäni on hyvin vaikea muuttaa niiden suhteen, niitä minä en suuhuni pistä. On vain niin vaikeaa nukkua, jokin pakottaa minut valvomaan itseni uuvuksiin, olemaan niin väsynyt, että se tekee pahaa. Se sanoo, että ansaitsen sen. Niin, minä ansaitsen tämän ja kaiken muunkin pahan.
Tänä yönä nukuin, ainakin kuusi tuntia, vaikka olin tajuttoman väsynyt. Illalla en meinannut saada silmiäni pysymään auki, ja kun menin sänkyyn, en saanutkaan unta. Makasin siinä monta tuntia, kunnes nukahdin. Herätyskello soi kuudelta, mutta jäin siihen vain makaamaan. Nousin sitten vasta ylös, kun tajusin koulun alkavan kohta. Myöhästyin, ja vain sen takia, etten olisi millään jaksanut nousta ylös. Olen niin väsynyt, henkisestikin.
Vittu.
1 päivä satuttamatta itseäni.
Tosin satutan henkisesti, kun syön näin paljon. Enkä ole varma pystynkö tänään olemaan viiltelemättä. Pelkkä hengittäminen tekee pahaa, itkettää olla elossa. Koulussa meni tänään huonosti. Huomenna Kukkastäti on koulussa ja ihan varmasti tulee hakemaan minut puhumaan lääkärin kanssa. Vihaan tätä, vihaan tätä tilannetta ja vihaan itseäni.
Haluan olla joku muu, jossain muualla, jonkun muun kehossa, jonkun muun mielessä, kaukana täältä, unohtaa kaiken ja aloittaa kaiken alusta. Haluan elää elämäni uudelleen, koska tässä elämässä en voi elää, tämä on liian raskasta. En kykene tähän. Minua vain pelottaa, miten selviän. Ja odotan sitä päivää, milloin ahdistus iskee pahiten ja vie minut mukanaan.
Kiiitos paljon ihana♥ Tiedän ton että se olisi "noloa", siis käydä siellä polilla, mutta muista että ne tapaa uransa aikana satoja tyttöjä ja poikia, eikä ne pohtis sua silleen henkilökohtaisesti illalla kotonaan että "voi lol sen yhdenkin kanssa", vaan haluaisi auttaa sua. Miks sun äiti suhtautuu asiaan noin ? :o kummallista, eikö se halua sitten että saisit apua? Tässä asiassa - oo erimieltä äitis kanssa :c !
VastaaPoistaJa voi kiitos sanoistasi♥ puhuin kyllä siellä polilla : ) vaikka se olikin, valitettavasti kuten sanoit, vähän noloa :d mutta koitin just ajatella että eihän ne mua tunne tavallaan sillee niin ihan sama...
Et sä tyttörakas ansaitse pahaa :( älä nimittele itseäsi noin, kun et sä ole mikään syöppö etkä lihava etkä tylsä etkä nolo tai kuvottava tai mitään noista :< Koita olla viiltelemättä, rakas!
Äläkä vihaa itseäsi turhaan, ei sussa ole mitään vihattavaa :( voi sinuaaa. Sä et anna ahistuksen videä sua mukanas !
Tuhannesti halauksia ja voimia♥
Älä satuta itteäs <3 Mieti niitä uni pillereitä, ja hae apua siltä kukkaistädiltä ! Voimia ja hrveest haleja !!!
VastaaPoistaSä käsket mun taistella ja jaksaa mutta sä et itse tahdo tehdä sitä. Sanot vaan. Ei rakas. Sä et ole lähdössä yhtään mihinkään. Mä en susta luovu! Mä tahdon pelastaa sut rakas. Sulta itseltäsi.
VastaaPoistaSunkaan on turha väittää mulle, että ansaitset kärsiä ja minä en. Sä et tiedä kuinka paha mä olen. Mutta mä nään susta ettet sä ole mitään noista mikskä sun mieli väittää. Noiden vastakohdat kylläkin. Ja niiden lisäksi aivan mielettömän ihana ja rakas tyttö.
Tuplahalipommitus♥
Silloin kun mun oli paha olla, silloin reilu puolitoista vuotta sitten kun kaikki oli pahimmillaan, taisin ajatella just noin. Että voi kunpa en enää seuraavana aamuna enää heräisikään. Ja mulla oli hetkiä, että meinasin alkaa koulussakin itkemään. Ja vaikka koulussa oli vain kaksi kaveria jotka tiesivät siitä mikä mulla oli, niin silti kaikkien niiden muidenkin kavereiden näkeminen auttoi mua miljoona kertaa enemmän kuin yksikään lääkäri. Lääkärit olivat vain siinä tukena, "pitämässä venettä pinnalla". Mutta sä olet paljon syvemmällä sen ikävän syövereissä mitä mä koskaan olin. Mä en halua nalkuttaa enkä olla papukaijana, mutta sulle varmaan ehkä tekisi hyvää jonkunlaiset mielialalääkkeet. Tosi typerää ehdottaa mitää tuollaista, koska oon itse kaikkea sitä vastaan, mutta jo se miltä susta tuntuu joka päivä joka hetki, niin, ne saattais antaa sulle jonkinlaista apua... Ettei enää välttämättä tuntuisi niin pahalta.
VastaaPoistaKyllä säkin vielä jonkun kivan itsellesi löydät, joka arvostaa sua sellaisena kuin olet ja saa sut tuntemaan täydeksi. Ja en tiedä tarviiko tässä vielä mitään onnitella, koska eihän se toinen, poika siis, tiedä mitään mitä mä siitä ajattelen. Yksipuolinen rakkaus, tiedäthän :/