Framed Fatty

Pahin ahdistus on onneksi eiliseltä ohi. Olin aika lähellä etten tekisi itselleni mitään. Ja nyt minua kaduttaa etten tehnyt mitään, mutta samalla olen helpottunut. En voi jättää tärkeitä ihmisiä tänne, en voi olla niin itsekäs.

Rintakehää puristaa, hengitys on raskasta ja nälkä kurisee mahassa. Minua heikottaa, kun kävelen portaat ylös kotiin ja läsähdän sängylle väsyneenä. Äiti käskee syödä jotain, mutta minä tyydyn vain kuuntelemaan sydämeni tykytystä rinnassa ja annan nälän raapia vatsaani. Tämä on hyvä tunne, olen tehnyt jotakin edes oikein. On pakko laihtua, pakko laihtua! Jos en saa lähteä täältä, jos minun pitää olla elossa, minun täytyy ainakin olla täydellinen ja tuntea se voima, joka pitää minua pystyssä. En voi olla heikko, jos nyt pystyn tähän.

Ahdistus kuristaa, enkä saa irrotettua sen otetta minusta, annan sen vain olla. Pyydän hiljaisuudelta apua, mutta kukapa minua kuuntelisi? Haavoissa pistelee kun painan niitä, kipua, haluan kipua. Seinät ovat tummat, lattia on tumma ja yö tummuu entisestään, kun suljen silmäni. Hetken aikaa kuvittelen lentäväni keijukaissiivilläni kevyenä ja hentona, mutta kun herään, huomaan olevanikin iso ja kuvottava. Täysin keijukaisen vastakohta:

22.10.2011

Kidutan itseäni näillä kuvilla. Minua hävettää hävettää hävettää laittaa nämä tänne. Mutta olen ansainnut tämän häpeän. Minun on pakko laihtua, ja seuraavan kerran laitan itsestäni kuvia kun olen laihtunut vähintään kahdeksan kiloa. Nyt on pakko onnistua, edes tämän kerran. En voi olla täysin epäonnistunut ihminen.