All the pieces are gone

600kaloria.

Taivas alkaa hämärtää ja viileä alkusyksyn tuuli puskee kasvoilleni nopeasti tuiskuttaen. Kävelen hiekkatietä pitkin rantaan päin täysin mietteissäni, takanani kävelee ulkomaalainen mies puhuen puhelimessa. Se seuraa mua. Askeleeni tieheytyvät, vilkuilen taakse ja lopulta juoksen. Paniikkikohtaus, tähän olenkin tutustunut jo aiemmin, mutta pitkästä aikaa se haluaa tavata minut. Hengenahdistus. Itku kekellä tietä.

Yöllä ahdistus kuristaa minua tiukasti otteeseensa, varjot hiipivät seinille ja jostain kuuluu ihmeellistä ääntä. Aamulla en haluaisi nousta ja lähteä kouluun, mutta parempi se kai siellä on kuin kotona pelkäämässä. Ehkä koulu ei ollutkaan hyvä idea. Terveydenhoitaja. Vaikka se sanoisi mitä, minä en aio kertoa yhtään mitään, en yhtään mitään. Tällä kerralla en jää kiinni, ja minä lupaan sen.

Viiltävää kipua, sydän jääkylmänä. Sirpaleisella sielulla jatkan matkaani, mutten unohda pienintäkään asiaa, en anna itseni unohtaa. Minulla on menneisyys, se on tärkeä ja arvokas, en halua menettää itseäni lopullisesti, vaikka tuntuukin siltä. Mutta olenhan minä vielä elossa, olenhan? Kertokaa rakkaat, en ole kuollut. En ole luovuttanut!

Toinen viilto tällä viikolla, näin paljon minuun sattuu, etkö näe? Olen ikuisesti vankina tässä oman mieleni vankilassa, en pääse oikein koskaan pois ja se häiritsee minua. Juuri kun olen päättämässä, että nyt parannun, se iskee taas. Mutta miten voisin olla tyytymätön? Tätähän olen aina halunnut, minun suuri haaveeni ja nyt se olisi taas mahdollista. Ei, en välitä painokontrolleista tai jostakin typerästä terveydenhoitajasta, en todellakaan. Minä aion saavuttaa unelmani kunnialla.

Ei se ole kyse vain laihuudesta, se on kyse voimasta ja tahdonlujuudesta. Se on näyttö kaikille, jotka ovat minua ikinä haukkuneet, arvostelleet ja kiusanneet. Se on näyttö itselleni, kuinka paljon voinkaan tehdä, kuinka vahva oikeasti olen, sillä tiedän ja olen varma, että sisimmissäni minun rikkinäisessä sielussani on vielä pala sitä rohkeutta ja päättäväisyyttä, jonka joskus aikoja sitten kadotin.

Antakaa tuulta näille hennoille, mehiläisenvahalla paikatuille siiville.

Kestääkö ne lentää?