I´m not hungry

130 kaloria ja vielä jäljellä iltaruoka, pyh minä mitään syön.

Eihän minun tarvitse syödä, eihän? Minä en halua.

Koulussa pakottaudun olemaan iloinen, vedän hymyn kasvoille kuin olisin marionetti, jonka liikkeistä liikuttaja päättää. En tiedä päätänkö itse kaikesta mitä minulle tapahtuu, sillä tällä hetkellä tuntuu kuin kohtalo ivaisi minua. Ehkä se on päättänyt, etten koskaan tule laihaksi, en koskaan saa poikaystävää, en koskaan voi olla minä, enkä koskaan saa elää.

Kaikki muuttuu tavaksi kahdenkymmenenyhden päivän jälkeen, eikä se ole kovin pitkä aika olla syömättä kouluruokaa. Ei minulla ole nälkä, tämä flunssa vie ruokahalun. Kuinkakohan kauan jaksan tällaista? Ei, kyllä minä jaksan, sillä eihän ole muuta vaihtoehtoa, että muuttuisin siksi pieneksi keijukaiseksi, jäänsiniset sormet punaisten lapasten sisällä lämpeämässä ja kuuma kaakao sylissä. En minä tahdo muuta, kuin olla näkymätön, niin pienenpieni hiukkanen.

Olen pahoillani läheisilleni, sillä muistan kuinka paljon tällainen satuttaa. Mutta satuttavat ne sanatkin, joten eikö minulla olisi jopa oikeus laihtua? Vain tällä tavoin voi näyttää heidän olevan väärässä, että minäkin voin olla jotain.

Ei minulla ole nälkä.

Minusta tulee kaunis.