Mutta kun normaali ei riitä.
Ensimmäinen päivä koulussa ei mennytkään niin huonosti kuin kuvittelin, ellei lasketa mukaan sitä, että ruokailussa luulin kuolevani kun käteni alkoivat tärisemään ahdistuksesta, ja sitä, kun suojatiellä vihreää valoa odottaessa meinasin hypätä auton alle, ja sitä, kun leikimme luokassa ja minua ahdisti.
Ei se ollutkaan niin kamalaa, minä jopa nauroin oikeaa naurua. Sitä todellista, mitä olen koko kesän kaivannut ja odottanut. Tänään sain olla iloinen, todella, todella iloinen. Olihan se hauskaa nähdä kaikkia kesäloman jälkeen, ja näin jopa hänet. En ole varma, mutta luulin hänen katsovan minua, mutta en voi olla varma, koska olen nähnyt ja kuullut harhoja vain yhä enemmän tämän kahden viimeisen viikon aikana. Ne ovat pelottavia, mutta aion elää niiden yli.
Rapussa pelkään jonkun seuraavan minua. Ulkona pelkään jonkun raiskaavan minut. Kotona pelkään jonkun tulevan ikkunasta tai kaapista. Nukkuessani pelkään jonkun tulevan luokseni. Yöllä kävellessäni asunnossa pelkään jonkun tulevan takaapäin ja tappavan minut. Pelkään haamuja ja tulemista kidnapatuksi. Koulussa pelkään ihmisten katseita. Pelkään jopa itseäni, että teen itselleni vielä jotain.
Mikään ei jätä minua rauhaan. Toivon vain, että koulujen alkaessa kunnolla minä saan edes jotain rauhaa. Jonkun asian on loputtava, mieluiten kaiken. Haluan eroon harhoista, masennuksesta, syömishäiriöstä (jota minulla ei enää kai ole), sosiaalisista tilanteista. Miksen vain voisi jäädä ikuisesti sänkyyn nukkumaan ja olla heräämättä koskaan?
Voih, olen varma että koulu muuttaa asioita paremmiksi. Saa elämään sellaista rytmiä ja näkee ihmisiä yms. Voimia muru<3
VastaaPoistavoi sinua :( toivottavasti nuo harhat ym loppuu pian, tosi ikävää ;( ihanaa kuulla että sie oot nauranu pitkästä aikaa, toivottavasti kivoja päiviä tulee lisää :)!
VastaaPoistaPusuja ja haleja,
koita selvitä, mie pidän siulle peukkuja!
<3ttipsu