Sanomattomia sanoja, tekemättömiä suunnitelmia ja niin paljon kerrottavaa
Olen voinut paremmin. Koulussa olen nauranut, olen osannut olla oma itseni hetken aikaa, minua ei ole ahdistanut liikaa, enkä eilen nähnyt harhoja. Voin siis sanoa, että oloni on parempi kuin pitkään aikaan. Olen syönyt liikaa, antakaa anteeksi rakkaat lukijat! Tänään koulussa söin ystävän kanssa kahdestaan, eikä minua ahdistanut, vaikka yksi tyttöporukka vilkuili tieheään tahtiin minua päin. Päätin olla ahdistumatta, ja onnistuin. Olen siis askeleen lähempänä parantumista, mutta samalla askeleen kauempana laihuutta.
Kun parannun kokonaan, en voi sen jälkeen enään laihduttaa. Tai ehkä voisin, mutta siihen menisi liian kauan aikaa, joten olen päättänyt, että aloitan syömään taas vähän. Enintään 700kcal päivässä. Aamupala, välipala ja iltapala, ei mitään niitä ennen, jälkeen tai niiden välissä. Vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaa. Koska minä tiedän, että pystyn siihen. Kouluruokailut saa jäädä taakse, vaikka ne eivät enää ahdistakaan. Tavallaan jopa toivon, että ahdistaisi, sillä siten en varmasti söisi läheskään yhtä paljoa. Aloitan myös herkkulakon tästä hetkestä alkaen, niin kauan kuin vain pystyn.
Aion keskittyä vain opiskeluun, laihduttamiseen, musiikkiin ja laulamiseen, piirtämiseen, kirjoittamiseen ja lemmikkeihini. Ja tietysti tämän blogin kirjoittamiseen.
Anna anteeksi A. En voi enää tehdä muuta.
Mieleni saattaa kuitenkin vielä muuttua.
Eläisit van terveellisesti,harrastaisit tarpeeksi liikuntaa ja söisit terveellisesti! Se tekis hyvää sulle rakas ♥ taino,mikäs mä oon neuvomaan,samassa tilanteessa ollaann... Koita jaksaa ♥
VastaaPoistaOI,tiiän niin hyvin miltä siusta tuntuu, pitäs parantua, mut ei vaan voi, koska laihuttamiseen ja laihuuden ihailuun on jääny koukkuun? Mutta kuka oikeesti haluu olla lihava? Kysynpä vaan! Mut sie oot just ihana noin, voit lopettaa laihuttamisen ja alkaa elämään täysillä, normaalia elämää! oot sen arvonen ihanuus<3! VOIMIA<3!
VastaaPoistaÄlä laihduta enään:) sie oot just ihana tuollasena, täydellinen<3!
VastaaPoistaKiitos tuosta mitä sanoit :) Todellakin opiskelen täysillä, tuota mie haluun.
Mie en voi sietää sellasia ihmisiä, jolla on homofobia, en vaan tajua. Mitä väärää siinä on että rakastaa jotain, ei mitään.
Kiitti tsempeistä! halipusu<3