HUOM !! Vastaan kommentteihin tästä lähtien suoraan tähän blogiin, en teidän blogeihinne (jos teillä siis on) ! (:

Kiitos kaikille kommentoijille, kaikki kommentit merkitsevät minulle todella paljon! (: <3

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Nothing`s gonna change

Margariinia vain puolikkaalle leivälle, hitaasti hyvä tulee.

Puihuin hänelle eilen illalla, vaikka minulla ei ollut edes lupaa. Ystäväni pakotti minut puhumaan, ja tottakai minä menin. Puhuimme vain koulusta ja musiikista. Ei minulla ollut lupaa puhua hänelle, enkä minä voi koskaan saada häntä. Tyhmä ja typerä tyttö. Ensin meinaan hypätä auton alle, ja sitten menen vielä puhumaan ihastukselleni!

Koulussa on ihan mukavaa. Tänään ruokalassa ei ahdistanut melkein ollenkaan, tietysti vähän, mutta huomattavasti vähemmän kuin edellisellä kerralla. Toki siihen saattoi vaikuttaa sekin, että istuin A`n kanssa kahdestaan. Aamulla oli ilmaisutaitoa ja päätin lopullisesti, että vihaan näitä tunteja, vihaan sosiaalisia tilanteita, ja että vihaan näyttelemistä ja hermostunutta nauramista. Mieluummin istun luokan perällä opiskelemassa matematiikan potenssilaskuja, kuin olen tekemisissä ihmisten kanssa.

Saimme myös ensimmäisiä kirjoja, ja heti kotiin päästyäni välipalan kera päällystin nämä ja aloin lukemaan englannin kirjaa. Voisin tehdä etukäteen tehtäviä, jotta saisin ajatuksia hieman loitommalle. Tosin, asioiden pakeneminen ei ole paras vaihtoehto, mutta minulla on oikeus tehdä mitä haluan. Aivan sama, olenko masentunut, sillä mikään ei kuitenkaan muutu.

2 kommenttia:

  1. kiitos :)
    Kyllä mä niitä kuviakin jossain vaiheessa voisin pistämään ihan selkeyttääkseni tilannetta (joka ihan oikeasti on järkyttävä...)
    Mutta kysymyspostauksen teen nyt ainakin ensin.
    Paljon tsemppiä sullekkin ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos rakas <3 : ) ja edelleen mä niin toivon että sulla alkas kanssa asiat sujumaan henkisesti. Että oisit onnellinen. Tsemppiä.

    VastaaPoista

kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos