Secret soul

Sulla on aivan mustat silmänaluset. Oletko sä valvonut koko yön?

No, antaa olla.

On satanut koko aamun, vaikka säätiedoitus lupasi vain kuuroja. Vetäisen collarit ja ison hupparin päälle ja lähden ulos. Sade kastaa eilen värjätyt hiukseni, kaste on pieninä vesipisaroina kerääntynyt lehden päälle, sitä ei voi koskettaaa ettei se kauneus katoa, sumuverho leijuu jossain kaukana peittäen kaupungin. Hetken aikaa kaikki on taas hyvin. Maa saa vettä elääkseen, minä saan happea elääkseni. Jossain kaukana syntyy sateenkaaren alku, jonka minä haluan saavuttaa. Sateenkaaren päässä on aina kultaa, onnea, mutta jostain syystä kukaan ei koskaan saavuta sitä.

Minä istun tässä koulupöytäni äärellä, yritän miettiä mitä kirjoittaisin seuraavaksi, mutta sanoja ei ole. Kaikki on kadonnut jonnekkin, enkä minä halua olla se ilonpilaaja. Minä haluan kirjoittaa, minä haluan tuntea jotakin. Tuntea jotakin kaunista ja hyvää, niin kuin rakkautta, mutta minä kielsin itseltäni senkin. Se satuttaa, mutta minä en ansaitse. Hiljaisuus on ystäväni, se kuuntelee, vaikka ei olisi mitään kerrottavaa. Sanat satuuttavat, seinä tärisee kun nojaan siihen, vai olenko se minä?


Olen jäänyt tähän kaiken keskelle, suoraan myrskyn silmään, seison paikoillani liikkumatta ja annan kohtalon viedä minut sinne, minne minä kuulun. Sillä minä en kuulu minnekään. Sanojen repimä sielu, tieltä suistunut mieli.
Antakaa anteeksi, yritän kirjoittaa seuraavalla kerralla jotain kauniimpaa.