Read my letters mom

210 kaloria. En halua syödä iltaruokaa. Ne tekevät patonkia.

Haen jääkaapista riisifrutin, vaikka tiedän etten saa syödä sitä. Avaan alumiinisen paperikannen ja tuoksuttelen riisipuuron tuoksua ja mansikkahilloa, siitä on aikaa kun olen tällaista maistanut. Otin lusikallisen, toisen. Pääni huusi älä tee sitä, ja minä lopetin. En voi syödä sitä. Eieiei.
Ja sitten vessaan.

Yöllä en saanut nukutuksi, kun möröt hiipivät salaa taakseni ja koskettelivat minua saaden minut tärisemään ahdistuneena. Mieleeni palaavat aina vain uudestaan ja uudestaan ne kerrat, kun ne tekivät minulle niin. En varmasti pääse siitä koskaan eroon, en halua edes puhua siitä. Ahdistus tiukentaa otettaan, ja minä nukahdan painajaiseen.

Kalenterin sivut täyttyvät kaloreista ja liikunnasta. Kyyneleiden kastamat sivut kupristuvat epäsuoriksi. Revin sivut irti, poltan ne varastamillani tulitikuilla kun olen lenkillä ja heitän ne roskikseen. Päästessäni kotiin otan päiväkirjani esiin ja itsemurhakirjeet sen välistä tippuvat lattialle. Äiti kävelee huoneeseeni, minä korjailen kirjeitä lattialta kun äiti avaa oven. Mitä sinä teet? Mitä nuo ovat?
Ei mitään, tarinoita vain.

Minua sattuu, kipu viiltää sisälläni ja tuska liekehtii polttavana sydämessäni. Mitä minulle on tapahtumassa? Ainakin olen lihonut, siitä olen varma. Mutta mitä minulle on tapahtumassa, miksi minä muutun? Olen nyt samassa tilanteessa kuin tasan vuosi sitten, mutta tällä kertaa olen aivan hukassa. Mikään ei enää tunnu miltään, en osaa nauttia asioista mitkä ennen olivat minulle tärkeitä. Laulaminen on jäänyt vähemmälle, eikä se enää tunnu samalta, ei minusta mitään laulajaa tule. En näe huomiseen, kaikki on viety pois.

En minä enää osaa olla minä, en ole enää minä. Joku muu elää sitä iloista elämääni jossain kaukana keskellä suurta onnellisuutta, ja minä vain olen tällä. En minä edes elä. En vain pysty, en jaksa.

Tänään haluan taas kuolla. Antakaa minun jo mennä, en jaksa enää.