Minusta ei ole koskaan tuntunut tältä. Mahassa vääntää ja hymy tulee pakostikin kasvoille kun katson hänen kuvia facebookissa. Hän on söpö, mutta ajatus meistä pitää vain karistaa pois. Ei, en minä osaa kirjoittaa rakkaudesta, en ansaitse. Mutta kerrankin mielessäni on jotain muuta kuin ruoka, syöminen ja ahdistus. En saa häntä pois mielestäni, vaikka pitäisi. Ihmiset katsoo minua oudosti kaupungilla, kun kävelen ajatukset jossain muualla ja kompastelen. En katso minne menen, sillä mielessäni pyörii vain rakkaus, ansaitsenko minä sitä? Parasta vain unohtaa ..
Istun kalliolla, minulla on vähän kylmä, mutta se ei haittaa. Kiedon villatakkia ja yritän lämmittää itseäni, käännän sivun kirjassani ja luen. Edes jotenkin on pakko saada ajatukset pois. Koirani haistelee viileän kallion harmaata pintaa ja ihmettelee nopeasti käveleviä muurahaisia. Katson merelle, ja minäkin ihmettelen, kuka minä olen? En varmaan koskaan saa tietääkään, sillä olen oman itseni vanki, enkä tiedä millainen olen. Kylmä, karu, sydämmetön, niinkuin vankila. Mutta kuka minä olen minun itseni sisällä? Kuka olen silloin kun en ole sidottuna johonkin, niin etten pääse vapaaksi? Olenko minä silloin lämmin ja seurallinen ihminen, vai samanlainen kuin vankila?
Tänäänkään minulla ei ole nälkä.
-OnlyMe
Tota samaa yritän jankutta itelleni, mut tyhmyys vie voiton. Mä toivon että voisin ottaa Anorexian joltain muulta itelleni, silloin toinen ihminen parantuisi ja mä saisin haluamani. Se on väärin, tiedän, mutta en pysty sille mitään että sitä ihannoin.
VastaaPoistaJa hei, kaikki ansaitsee rakkauden!
Sait mut miettimään. Mut joo voimia sulle kans <3
VastaaPoistaKyllä sä ansaitset rakkautta. Kaikki tarvitsevat sitä. ♥
VastaaPoista