131, how can I say "thank you"

Voi, miten teitä on jo noin paljon? En osaa sanoa muuta kuin kiitoskiitoskiitos. Ihan oikea ISO kiitos, olette mielettömän ihania, kaikki♥

Syksy, se on tulossa. Minä kietoudun harmaaseen villapaitaan, joka oli viime syksynä hieman löysä, mitä se ei ole enää. Kuuma kuppi teetä höyryää pöydällä ja kieleni palaa sitä juodessani, se tuntuu hassulta. Kesä hiipuu pois metsän taakse laskevana aurinkona, tummaa puhuva lampi muuttuu mustaksi, syväksi vedeksi jonne voisin hukkua ja uida kuin merenneito maailman muuttuessa takaisin kauniiksi paikaksi, sitten voisin, varmasti. Mutta sitä ei tule tapahtumaan.

Lukulamppu kuumentaa kirjan sivua, kylmät kädet pitävät hauraasti painavaa kirjaa jalkojeni päällä. Se on taikaa, kirjassa sanotaan. Jossain kohtia minä purskahdan itkuun, syyttömänä. Minulla ei ole tarkoitusta, en voi yksin parantaa maailmaa ja tehdä kaikesta vain ihanaa kuin lentäisi kevyenä vaaleanpunaiseksi maalatulla taivaalla. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, niinhän ne sanoo.

On aivan liian tyhmää pyytää saada lentää taivaalla, pomppia pilveltä toiselle ja nähdä auringonnousun rakkaimman ihmisen kanssa, sillä eihän kukaan ikinä ole niin itsekeskeinen, että ajattelisi vain itseään. En minä voisi. Välillä tuntuu, että haluaisin omistaa koko maailman, poistaa kaiken pahan mukaanlukien syömishäiriön, ja antaa kaikkien ihmisten kasvoille hymyn, ihan vain itseni takia, koska minä haluan nähdä kauneutta, kaikkialla. Paha ei kuitenkaan tule poistumaan koskaan. Se tulee aina vaanimaan ihmisten sieluissa, suurperheen talon nurkassa heidän viettäessään iloista joulua, auringon paisteessa kuumana kesäpäivänä. Se asuu meissä kaikissa, ehkä siksi kukaan ei voi olla ikuisesti onnellinen, vai voiko?

Huuto kaikuu korvissa, päänsisällä, käsivarren naarmuissa, sormissa jotka naputtelevat tietokoneen näppäimiä. Huuto hakee apua jaloistani, joilla juoksen monta kilometriä pysähtymättä, vatsalihaksista jotka anelee lopettamista, mielestä, joka ei saa yhtään rauhaa ääniltä, jotka jatkavat vain kaikumista. Video pyörii silmieni edessä, ne kädet, jotka koskettivat minua, tunkeutuu uniin ja se häpeä,

ei poistu koskaan.