Minulla on nälkä, mutta olen juuri syönyt leivän. Päivällä otin ruokaa, ja aamulla toisen leivän. Tähän mennessä selvitty siis kolmellasadalla kalorilla. Ihan siedettävä.
Paino oli eilisestä tippunut puoli kiloa. Surkeaa, mutta sentään tippui, nimittäin sen jälkeen mitä eilen söin.
Kahvila oli viileä, kun astuin sisään. Katselin ympärilleni ja tarkkailin, päätin heti että rakastuin siihen paikkaan. Seinillä oli kirjamainoksia, kuvia vanhoista hallitsijoista, kauniita maisemia ja katossa roikkui kuu. Huone oli jotenkin suloisella tavalla surullinen, antikvariaattinen ja viileä. Saattoi se olla jopa hieman sumuinenkin, kuin piilopaikka, se tuntui turvalliselta. Saisiko olla pullaa? Tällä ollaan niin ystävällisiä. Ei kiitos, ja samalla minä menin istumaan ikkunaa lähimmäiselle penkille. Ulkona satoi. Otin fantasiakirjani esille, jossa seikkailevat hirmuiset lohikäärmeet ja kauniit ja sirot keijut, jotka asuvat jossain kaukana satumaailmassa. Matkustin kautta aikojen, monta tuhatta vuotta taaksepäin, kunnes yhtäkkiä huomasin kellon olevan jo paljon. Keräsin tavarani ja lähdin.
Inhoan olemista kotona, tietyistä syistä. Enkä erityisesti tänään halua olla kotona, mutta ei minulla ole muutakaan. On vain niin kamalan paha olla, etten jaksa nähdä ystäviäkään. Olen niin huono ihminen, ja minä todella ansaitsisin kuolla. Muistelen vain vanhoja asioita ja hukutan nälkäni musiikkiin ja kirjoittamiseen.
Ystäväni sanoi, että minun pitäisi mennä puhumaan jollekin, mutta eivätkö he tajua, etten vain yksinkertaisesti voi mennä sanomaan jollekin, että hei, luulen että mulla on masennus ja vähän ongelmia syömisen kanssa. Ei kiitos, ei se ole niin helppoa.. ainakaan vielä ja tässä tilanteessa. Koska tänään on taas se päivä, jolloin minä piirrän ahdistukseni reiteeni. Päivä, jolloin niin epätoivoisesti haluaisin yrittää itsemurhaa. Päivä, jolloin haluan vajota maan alle, enkä nähdä enää ketään enkä koskaan. Päivä, jolloin toivon etten olisi olemassa.
Seinällä olevaan julisteeseen olen kirjoittanut, että toiveet toteutuvat, ja totta puhuen minä vihaan tuota piirrosta. Minusta ei tule koskaan täydellistä, se on varmaa. Mutta samalla minusta ei tule mitään, en saa ammattia, enkä taloa ja perhettä. Minusta tulee vain tyhjäntoimittaja viruessani vain jossain sillan alla juomassa likaista vettä.
Miksi kaikki on niin toivotonta?
Hei, mä oon nyt jo vähän aikaa lukenut tätä sun blogia anonyymisti, ja eilen sitte tein itelleni tän tilin tänne ja heti klikkasin itteni sun lukijaks! Mä tiiän niiiiiin hyvin miltä susta tuntuu nytten, mut niinkun sun blogin nimiki sanoo; Don't give up!
VastaaPoistaJa omasta mielestä tän blogin kirjoittaminen, ja täällä asioista avautuminen ihan vaikka anonyymisti on tosi iso juttu jo. Asioista puhuminen jollekin aivan ventovieraalle on niin helvetin (sorry for the impression) vaikeeta, varsinkin jos siihen pakotetaan tms.
Don't give up on dreams ;)
Kyl se sit joskus onnistuu, kunhan on keränny tarpeeks rohkeutta ja luottamusta yms :)
VastaaPoistaJa joo täällä on aivan sairaan siistiä asua! Paitsi kaikki ruuat on liian houkuttelevia ja kaikki ihmiset niin kevyen näkösiä, et pirun vaikeeta laihtua ja olla helposti tyytyväinen :D
Tsemppiä itelles!;>
Kiitos kommentistasi <3 Sulle haluan sanoa sen että etsi itsellesi se tärkeä ihminen, se voi olla yllättävän lähellä. Ja kerro sille, että sun on paha olla. Ennen kuin sulle tulee tosi paha olla, ja siitä on mahdoton enää nousta.
VastaaPoistaPidäthän itsestäsi huolta <3
Voi että voimia sulle hirmuisesti! <3 Vaikutat niin kovin ihanalta ihmiseltä oikeasti, että toivon sinulle vain parasta.
VastaaPoista