Itkettää, ahdistaa, pelottaa, masentaa.. Sydän tykyttää tuhatta ja sataa, vaikka terveystarkastus meni jo. Silti olen vielä ihan kamalan ahdistunut ja kaikkea. En olisi halunnut mennä sinne, kauniin terveydenhoitajan eteen istumaan pienellä, kimittävällä, pelokkaalla äänelläni. Kun kysymykset alkoivat pikkuhiljaa siirtyä syömisten puolelle, meinasin purskahtaa itkuun, mutta ylpeästi nielin kyyneleet ja pyyhkäisin kädelläni kostuneet silmät. En uskaltanut puhua miltei ollenkaan, ja vastaukseni olivat lähinnä pään nyökyttämistä ja pudistelua, kyllä ja eitä.
Terveydenhoitaja yritti passittaa minua myös psykiatriselle sairaanhoitajalle, mutta minä vastustin pää kovana. Sanoin ei, en mene, en puhu kenellekään. Mutta tää alkaa olla jo huolestuttavaa... En minä silti mene. Ei, vaikka minut pakotettaisiin. Ja jos pakotetaan, minä en puhu sanaakaan. Ja minä valehtelin etten viiltele tai halua kuolla, eihän nyt pahan mielen takia tarvitse kuolla. Jotenkin näin jälkeenpäin toivon, että olisin sanonut kaiken. Että en minä oikeasti syö normaalisti, enkä edes niin paljoa kuin väitin. Ja minä haluan kuolla, enemmän kuin mitään. Ja että minä olen viillellyt, vaikka tiedän sen olevan vain pahasta.
Mutta minä lienen niin tyhmä (toisaalta kyllä fiksukin?), että pidän suurimmat asiat itselläni. Täytyy myöntää, että kaduttaa vähä kertominen, mutta ehkei se ole vielä myöhäistä? Voisin kertoa kuinka paljon minua ahdistaa, kuinka säälittävän paljon haluan vain poistua tästä maailmasta, kuinka haluan laihtua näkymättömäksi ja mitä tyydytystä saan syömättömyydestä. Kunpa se olisikin noin helppoa. Enhän minä saanut siellä suutani auki!
Mutta psyatrille en mene, sen voin luvata. Terveydenhoitaja toivotti minut tervetulleeksi hänen luokseen puhumaan jos olo tästä vielä pahenee (voiko se pahentua..) enkä minä kieltäytynyt siitä ajatuksesta kokonaan. Itseasiassa tämä on aika kiva, ehkä voisin harkita.
Tänään olen syönyt kuitenkin aivan liikaa, ja vaaka näytti sen verran ettei minun kannattaisi syödä enää koskaan. Nytkin vain itken täällä, lienee sen takia, että tajusin juuri tänään olevani läski. Nyt se kolahti, en voi enää syödä. Se loppui tähän se mässääminen. Minua pelottaa, mitäköhän tässä käy?
Asetan itselleni aivan uudet tavoitteet, erilaiset suunnitelmat ja säännöt, asetan itselleni rajoja ja muistutuksia siitä, mikä minun päämääräni on. Panostan entistä enemmän koulunkäyntiin, uudistan vaatekaappini, siivoan huoneeni ja pidän kaiken järkestyksessä. Yksi ongelma tässä on..
..Mistä löydän energiaa tämän kaiken toteuttamiseen, kun olen liian väsynyt tehdekseni yhtään mitään?
Huom! Ajattelin, että jos tekisin 140 lukijan kunniaksi kysymyspostauksen, ja tavallaan alun "uudelle elämälleni". Teen vielä erillisen postauksen mihin voitte laittaa kysymyksiänne, jos teillä semmoisia on! Mielellään kaikki kysymykset siihen postaukseen! Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia ja -muotoisia kysymyksia, mutta niin kuin varmasti tiedättekin, en vastaa epäasiallisiin kysymyksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kirjoita rehellisesti, älä hauku, kiitos