Tänään ei palaakaan ruokaa mene suustani ennen kun kello lyö kuusi illalla.
Olen tottunut siihen, että minua haukutaan ja että minulle huudetaan, mutta tällä kertaa se meni, äiti, liian pitkälle. Äiti ei ymmärrä, kuinka paljon pelkästään sanat satuttavat. En mä sua lyö. Löisipäkin! Kestäsisin paljon mieluummin kaikki lyönnit ja naarmut, kuin haukut. Kestäisin sen fyysisen kivun, mutta läskiksi, suureksi ja isokokoiseksi haukkuminen ei tee mistään helpompaa. Mutta äiti, nyt minä naytän sinulle. Minäpä en enää syö. Ehkä sitten ymmärrät.
Näytän äidille, kuinka paljon se osaa satuttaa, kuinka en enää kestä sen huutoa ja haukkuja pienistäkin asioista, kuinka paljon kärsin ja miten paljon minua sattuu. Kestän vielä hetken, mutta auta armias sitten kun se huomaa, miten olenkaan laihtunut.. Ehkä se sitten tajuaa, ettei ole oikein haukkua omaa lastaan, erityisesti jos lapsi on sairastanut anoreksian.
(Inhottavaa sanoa se sana. Anoreksia.Anoreksia. Hyi.)
Kuinka tyhmää se onkaan, ja kaduttaa myöntää, että minä oikeasti kaipaan viime syksyä. Sitä kun ei ollut syönyt moneen päivään kunnolla, sitä kun joka aamu vaaka näytti aina pienempää lukua, sitä kun pystyi kieltäytymään kaikesta. Kaipaan, todella kaipaan. Miten minä yhtäkkiä vain harhailin pois sieltä? Miksi olen nyt tässä? Haluan olla laiha, luuranko, vaikka muille se ei kovin kaunista olekaan. Mutta minun silmäni, ne näkevät sen erilaisena. Minun silmäni, ne näkevät sen kauneutena, upeana, elämänä, kostona, vihana, rakkautena, näyttönä, taivaana, maana, luontona, kuolemana.
Täydellisyytenä.
Enkä minä haluaisi niin. Mutta minä näytän. Minä todella laihdutan vaikka hautaan asti.. kunhan tämä kaikki loppuu. En minä halua enää elää.
Ja äiti uhkaa omalla hengellään.
anna mun hengittää
En oikeestaan tiiä miks pystyn pitää itteni nii positiivisena :o Oon vaa tavallaa ylpee jokasest aamupainost, koska oon laihtunu jo nii paljo. Ja en mä ikin nyt yhtäkkii vaa kiloo liho takas, ja jos lihon nii sen pystyy aina laihduttaa pois :) Yritän vaa pysyy kaikis asiois positiivisena!
VastaaPoistaälä välitä mutsistas, se ei tiedä mitään, kenelläkään ei oo oikeutta haukkua ketään.
VastaaPoistaSun ei tarvitse näyttää sun äidillesi yhtään mitään. Kerroit ettet halua satuttaa heitä enää yhtään enempää joten miksi satuttaisit äitiäsi syömättömyydellä? Ymmärrän että sun on paha olla mutta se ei ole välttämättä se oikea ratkaisu. Mietin itse välillä jos kirjoittaisin äidille kirjeen, lastaisin paperille ylös kaiken sen mitä en pysty sille ääneen sanomaan. Vielä ei ole sitä tullut tehtyä, mutta ehkä sun pitäisi yrittää sitä. Sanoa että sen sanat loukkasivat ja satuttivat sua. ); Uskoisin että läheiset on sitä varten, että niille voi kertoa ne hyvät ja huonot asiat. Ja se pätee molempii osapuoliin. Mutta toisen heistä on pakko olla se ensimmäinen...
VastaaPoistaKiitos kun kommentoit <3 Itsekin tarkemmin ajatellen ihmettelen, miten rauhallisesti äiti otti sen eilisen paljastuksen, olisin kuvitellut että se saisi kauhean kohtauksen. Mutta nyt luultavasti pääsen ruokaterapeutille, jos vain aikoja löytyy.
En oo lukenu sun aikasempia tekstejä mutta ton perusteella mitä luin äsken nii kirjotan tän viestin.
VastaaPoistaMun siskolla on bulimia, vakava masennus ja paniikkihäiriö. Meidän veli on kuollu ja mulla itellä on anoreksia. Meidän äiti on ihan sekasin ja isällä vakava masennus. Ja voin kertoo ettet sä auta ketään näyttämällä että kuinka paljon laihdut. Tää viesti voi olla sulle ihan merkityksetön mut mä oikeesti tiedän miltä susta tuntuu, koska mun oma äitiki on haukkunu mua läskiks ja vaikka miks. Ja mun pitää vahtii mun siskoa päivät pitkät (ettei se ahmi),iskä on liian väsyny ja äiti vaan tuijottaa omaan napaan. Mulla on koko ajan sellanen olo että haluisin vaan laihtuu ihan saatanasti ja näyttää kaikille et vittu kiva ku huolehditte mustaki, eikä asiaa helpota että mun poikaystävä tykkää laihoista tytöistä ja tavallaan kannustaa mua laihduttamaan lisää. Mut mä tiiän ettei se auta et mä päästän kaiken vaan menemään. Mua ahdistaa ihan simona koko ajan mut se ei lähe laihduttamalla. Mä tiedän kyl, se ajatus et jäis tälläseks, ettei tarvis enää katella näit makkaroita ja vois istuessa tuntee ku luut painaa penkkiin. Sitä ajatusta/ihannointia ei vaan saa pois, mut se ei silti auta ): Asioilla vaan on tapana järjestyy, joten kyl me molemmat viel parannutaan älä huoli.