I Hate Myself

En jaksa enään. Haluan vain kuolla ja tappaa itseni ja olla kuollut. En halua enää kärsiä, en jaksa. 

Muistan kuinka pienenä halusin käydä vaa`alla vain katsomassa, olisinko lihonut. Tulin iloiseksi siitä, että olin joka kerta läskempi ja läskempi. Kun painoa oli tullut vaikkapa kaksi kiloa lisää, tunsin itseni itsevarmaksi ja vanhaksi, että olin kasvanut ja pian voisin olla niinkuin ne isot, pahat tytöt. Söin margariinia kiltisti leivän päällä, otin lisää ruokaa jos oli nälkä, olin aina kinumassa karkkia tai suklaata. Menin äidin kanssa kauppaankin vain sen takia, että sain auttamisesta palkinnoksi suklaapatukan tai tikkukaramellin. Ja se oli makeaa, se maistui suussa hyvälle, koska tiesin ansaitsevani sen.

Nykyisin tuo kaikki lapsuuden ilo on kadonnut, en ole enää pikkuinen karkkia himoitseva tyttö. Olen iso, tai ainakin tarpeeksi vanha ajattelemaan hieman enemmän. En ehkä järkevämmin, mutta ainakin tiedän enemmän. Menen kauppaan vain auttaakseni äitiä olemaan huutamatta. Enkä saa siitä palkkiota, paitsi huutoa ja haukkuja. En halua mennä vaa`alle katsomaan olenko lihnut, eikä lihominen ole kivaa, siitä vain ahdistuu ja tuntee olonsa mursuksi.

Minä kaipaan. Lapsuutta. Sitä, ettei tiennyt pahasta maailmasta mitään. Sitä, kun oma nukke katosi ja luuli sitä maailmanlopuksi. Sitä, kun sai karkkia. Tai sitä tunnetta, kun astui ensimmäistä kertaa kouluun ensimmäisellä luokalla. Tai sitä, kun luuli sängyn alla tosiaan olevan mörköjä ja kutsui äidin heittämään ne ulos ikkunasta. Sitä, kun leikki tarhanpihalla piilosta, eikä kukaan löytänyt niin hyvää piilopaikkaa. Sitä minä kaipaan. Onnellisuutta.

Tänään söin karkkia, koulussa ja kotona. Ja minua ahdistaa, minkä takia en halua lähteä minnekään, koska tunnen itseni niin suureksi ja inhottavaksi. Vihaan itseäni. Menetän kaikki ystäväni tämän takia, vain tämän typerän pelleilyn takia, mutta en voi tunteilleni mitään. En kestä läskeyttäni, enkä kehtaa mennä ulos. Seuraavan kerran lähden maanantaina, aion piiloutua peittoni alle koko viikonlopuksi lukemaan kirjoja. Pakenen todellisuutta, ai että olen idiootti.

Menetän ystäväni.. ja se on aika iso uhraus laihuuden eteen.
Mutta mua ahdistaa, oikeasti ahdistaa.

Ja ne olivat kyyneleitä fysiikan tunnilla, valehtelin taas. Mikä paskapää!

Vihaan itseäni ja ruokaa.

Ja läskiä.