Whisper

Mikä tämä tunne on, kun en ole syönyt melkein päivään mitään?

Onnistuminen?

Liikuntatunnilla päätä jomottaa vietävästi ja pyörryttää, mutta juoksen rataa ympäri kaikesta huolimatta. Pysähtyessäni tuntuu kuin maailma keikkuisi ympärillä, sanon meneväni hetkeksi syrjään istumaan. Olin siinä sitten koko tunnin. Olisin halunnut juosta pois, kentän takana olevaan metsään ja oksentaa ulos kaikki ällöttävä sisältäni, vaikkei siellä mitään olekaan. Ehkä se vain tuntuu, mutta olen täynnä paskaa koko ihminen, miten pääsen tästä eroon? Nielin halun, ja istuin kärsivällisesti paikallani, sinisessä katsomon penkissä ja katsoin muiden harjoittelevan kolmiloikkaa.

Minulla on kylmät kädet, mutta pidän niistä. Talvi on tulossa, ja minä en malta odottaa pimeitä öitä, kun katson kirkasta tähtitaivasta ja puhalla ulos höyryä, joka katoaa tummaan taustaan. Värisyttää. Pepsi Max vierelläni, minä tiedän että tästä se taas alkaa. Mutta en minä mene liian pitkälle, en voi joutua kestämään kaiken mitä viime vuonna kävin läpi, se ei ollut kivaa. Tällä kertaa, teen sen salassa, niin piilossa kuin vain voin. Piilotan sen takin alle, kuljetan sitä mukana kuin aarretta, jota ei saa paljastaa kenellekään. Harhautan Pehmonallen ajatukset jonnekin muualle, että hän jättäisi syömiseni rauhaan. Minä onnistun.

Haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan haluan

olla laiha ja täydellinen.